Tietoiset solut

Mielenkiintoinen artikkeli: the neurology of self-awareness. Onko nykytiede ratkaisemassa tietoisuuden arvoitusta, joka on vaivannut filosofeja jo vuosituhansia? Ajatus siitä, että tietoisuudelle löytyisi fyysinen perusta, jota voidaan mitata ja tutkia, ei ole uusi. Se on vain ollut epäsuosittu ajatus, koska tietoisuus on niin perustavalla tavalla ihmisyyttä leimaava ominaisuus, että sen tutkiminen on monista tabu.

En ryhdy itse kertoilemaan peilisoluista ja muusta sellaisesta. Saatte itse ottaa selvää, tietoa on niistäkin olemassa hyvin. Mietin vain että minut täyttää outo tunne, kun ajattelen, että ehkä tämä olemassaolo ei olekaan kuin laukeavia synapseja, jotka eräänä päivänä vain yksinkertaisesti kylmenevät. Eihän se voi olla niin, eikö ole olemassa mitään muuta? En jos ei, niin keksitäänkö minun elinaikanani keino, jolla elämää saadaan pidennettyä niin paljon, ettei sen tarvitse loppua.

Entä sitten se kaikki muu mitä maailmassa on, mikä ei kuulu empiirisen tutkimuksen eikä tieteellisen metodin piiriin? Mitä on se kaikki mitä ei tiedetä? Mitä on teorioiden aukoissa? Ainut tapa selvittää tämä on ottaa härkää sarvista ja alkaa lukea ja tutkia asioita. Tietoa on, mutta mikä on oikeaa tietoa ja millaisin keinoin tutkitaan jotain sellaista, jota kukaan ei ole koskaan aiemmin älynnyt tutkia. Vain ani harva meistä kykenee todelliseen omaperäisyyteen, me muut vain kierrätämme enemmän tai vähemmän käytettyä materiaalia.

Miten on mahdollista, että yhtenä hetkenä materia on tietoista omasta olemassa olostaan ja toisena ei? Elävä ihminen on täynnä ajatuksia, toiveita, unia, pelkoja, hämärää höyryävää liikettä ilman keskustaa tai päämäärää. Kuollut ihminen on nahkasäkillinen härskiintyvää rasvaa.

Ihmeellistä.