Joidenkin mielestä ihmisten moraalitaju on peräisin uskonnosta. Ilman uskontoa ryöstelisimme ja raiskaisimme estoitta. En tiedä missä maailmassa näin tapahtuisi, sillä ihmiset eivät anna toisten ihmisten kävellä ylitseen loputtomasti ja yhteisön on ennenpitkää edullista kehittää toimiva moraalisäännöstö, ennen kuin jatkuva kalavelkojen makselu rampauttaa sen toimintakyvyn. Nykypäivänä ihmisten on helppo olla kaunaisia ja pikkusieluisia, mutta joskus ei niin kauan sitten oli aika, jolloin pelkkä hengissä pysyminen vaati edes kohtalaista yhteistoimintakykyä kaikilta yhteisön jäseniltä. Vanhat hyvät ajat ovat silti silkkaa päiväunta ja väärin käytettyä nostalgiaa. Yritän tässä sanoa, että jos uskonto lakkautettaisiin ensi tänä yönä ja huomenna naapurini vahingoittaisi perhettäni, halkaisisin hänen kallonsa kyselemättä, mutta koska sellainen maailmanmeno ei juuri ketään hyödyttäisi, uskoisin naapurini olevan huomennakin yhtä sivistynyt kuin tänäänkin. Moraalitajun juuret ovat raadolliset, mutta maailma on ajoittain melko raadollinen paikka. Sivistys on vain sovellettua järjenkäyttöä.
Uskonto antaa lohtua, kun ihminen kohtaa elämässään vastoinkäymisiä ja lopulta kuoleman, jonka edessä kaikki suuret ponnistelumme nollautuvat ja vain sillä mitä jää jälkeemme on merkitystä. Useimmilta ei jää jälkeen kuin lapsensa ja pari kiveen hakattua päivämäärää. Se pelottaa monia ihan oikeasti ja useita huomionkipeitä kotitarvedramaturkejakin ainakin jollain kästiyskyvn tasolla. Ihmiset, joille kuolevaisuus on tosiasia, jolle on tehtävissä hyvin vähän jos mitään, ovat vähemmistö - itsekään en heihin kuulu. Lohtua saan siitä, että ajatukseni jäävät elämään julkaisuissani (vaikka ei niitä niin paljon ole, että kuolemattomuus olisi taattu) ja perimäni lapsissani. Tavallaan se, että on osa sukupolvien ketjua ja suurempaa kokonaisuutta antaa lohtua ihan riittävästi. Miksi surisin oman yksilöidentiteettini menettämistä, kun olen osa jotain niin paljon suurempaa kokonaisuutta. Tuonpuoleiselle ei omassa ajattelussani juuri jää sijaa. Elän miten osaan, kunnes kuolen. Siinä sivussa osallistun kulttuurin ja historian siirtämiseen sukupolvelta toiselle. Kuolema on huolenaiheena melko joutava. Silti jos tiede tarjoaisi keinon saavuttaa kuolemattomuus, niin ottaisin sen ilolla vastaan.
Viimekädessä vastuu elämästämme ja elinpiiristämme on meillä itsellämme. Sitä ei muuta se, että ihmiset kautta historian ovat olleet taitavia keksimään tekosyitä, joiden varjolla paeta vastuuta ja heittää samalla elämänsä hukkaan.
