Mitään järin paranormaalia en ole kokenut. Olen aistinut energiavirtoja, paremman käsitteen puutteessa, ja niiden avulla osannut väistää hyökkäyksiä välittömästi kun hyökkäävä energia on koskettanut omaani. Toiminta on ollut ajatuksetonta ja vaatinut uskomattoman paljon keskittymistä ei-mihinkään. Ilmiölle on varmasti myös länsimaisen maailmankuvan mukainen selitys, tuskin on kyse mistään ihmeestä tämän maailman ulkopuolelta.
Mietiskely antaa myös kyvyn keskittyä tällä hetkellä käsillä oleviin todellisiin asioihin. Suuri osa siitä millä itseämme kiusaamme hetkestä toiseen, on olemassa vain omassa mielessämme. Länsimainen psykologia tietää myös, että maailmankuvamme muodostuu tavasta, jolla tulkitsemme havaintojamme. Emme näe mitä todellinen todellisuus meille tarjoaa nähtäväksi, vaan sen mitä pystymme ja osittain myös haluamme todellisuudesta havaitsemaan. Aiemmat tulkinnat ohjaavat havaintoja ja voivat olla joko oikeita tai vääriä. Varmuutta asiasta ei koskaan saada, koska meille luonnollisesti kehittyneille olennoille tarpeeksi hyvä on tarpeeksi hyvä. Luonto ei luo täydellisyyttä, vaan käytännöllisyyttä.
Mutta mietiskely, joihinkin yksinkertaisiin käsillä oleviin asioihin syventyminen saattaa vaikuttaa tylsyyden ylistykseltä. Se saattaa vaikuttaa itsestäänselvyyksistä vaikuttumiselta tyhmyyteen saakka. Silti asioilla on lukematon määrä yhteyksiä keskenään ja aivan arkikokemuksessakin on vivahteita, jotka jäävät huomaamatta, jos niitä ei koskaan pysähdy havaitsemaan. Itse olen matkustanut satoja, ellen tuhansia, kilometrejä ja vuodattanut ämpäritolkulla hikeä ja muutaman kupillisen verta, koska tuhansia vuosia sitten jotkut kiinalaiset halusivat toisensa hengiltä. Tai vähemmän rujona esimerkkina, jäälyhdyn valmistaminen edellyttää että on olemassa ainetta, jonka muoto muuttuu nesteestä kiinteäksi lämpötilassa, jossa ihminen pystyy elämään ja jotta olisi olemassa ihmisiä ja ämpäreitä, kokonaisten tähtien on pitänyt elää ja kuolla miljardeja vuosia sitten.
Paranormaaleja ilmiöitä metsästäviä ihmisiä on paljon. Moni pelkää kuolemaa niin, että tahtoo todisteita elämän jatkumisesta sen jälkeen ja tulee samalla uhranneeksi ainoan elämänsä mystiikalle tai uskonnolle. Moni haaveilee supervoimista tai suurista tunnejärkytyksistä, vaikka jokainen päivä on kaikessa arkisuudessaankin ihmeellinen välivaihe kokonaisen maailmankaikkeuden elämänkaaressa. Emme välttämättä ole maailmankaikkeuden keskeisin tapahtuma, mutta mittakaavan ollessa mitä on ja näkökulmamme rajoittuessa omaamme, voimme ehkä nähdä jonkinlaista arvoa silkassa olemassaolossa. Elämä saattaa olla lyhyt valonpilkahdus kahden ikuisen olemattomuuden välissä, mutta se on olemassa ja päätyttyään se palaa samaan energian kiertokulkuun, joka on kaikkien ilmiöiden syy. Mitään mystistä tai persoonallista tässä ei ole. Kun ihminen kuolee, hän kuolee ja se siitä. Olemassaolo jatkuu ilman meitäkin, mutta jollain tavalla olemme aina osa sitä, vaikkemme olekaan sitä kokemassa kuin väliaikaisesti.
Yliluonnollisten kokemusten metsästäminen on minusta vain kyvyttömyyttä arvostaa ja havaita luonnollisia kokemuksia, mutta raja on toki häilyvä ja loppujen lopuksi siitä kiinni millaisen maailmankuvan kukin hahmottaa.
