Selkounista taas kerran

Muistelen täällä joskus kertoilleeni yrityksistä saada aikaan muuntuneita tietoisuudentiloja ja ruumiistairtautumiskokemuksia. Huomasin jälleen kerran, että yksinkertaisin ratkaisu tuollaisten tilojen kokemiseen on selkounien näkeminen. Kysykään googlelta "lucid dreaming" ja saatte tietää enemmän tekniikoita kuin tarvitsette. Jokainen on nähnyt selkounia ja jokainen on joskus muistanut uniaan. Unet eivät ole aina maailmaa mullistavia astraalivaelluksia, esimerkiksi viime yönä tein lihapullia eräässä pubissa, jossa työskentelin joskus.

Omalla kohdallani toimivimpia lucid-tekniikoita ovat olleet aina unipäiväkirjan pitäminen ja todellisuustestien tekeminen. Kun muutaman kerran päivässä pysähtyy tarkkailemaan ympäristöään ja rekisteröi tosissaan mitä ympäristössä tapahtuu ja miettiin onko todella hereillä vai unessa, siitä tulee lopulta automaattista ja todellisuustestejä alkaa tehdä myös unissaan. Sekin auttaa, että aika usein herään itsekin kun puolisoni lähtee aamuvuoroon. Silloin on hyvä tilaisuus vaikkapa meditoida tai muuten vain olla hetki hereillä ja miettiä unennäkemistä. Nukahtaminen aamuyöstä uudelleen johtaa yleensä melko eläviin uniin, jotka muistan herätessänikin tai jopa aitoihin selkouniin.

Eräs asia, jonka olen huomannut uniensa tarkkailusta seuraavan, on valvemaailman toiminnan tehostuminen. Huomaan ajattelevani paljon luovemmin. Esimerkiksi minun on tällä hetkellä valitettavan tapaturman takia hyvin vaikea nostella mitään. Se ei estä taloyhtiön patteriremonttia, eikä vähennä putkimiesten tilantarvetta työlleen. Tänään keksin toisen tavan siirrellä huonekaluja, niin että painavimmat saivat jäädä paikoilleen. Luovaa ongelmanratkaisua. Lisäksi olen taas alkanut saada ideoita novelleihin, roolipelikampanjoihin ja liiketoimiini.

Ihmismieli on erikoinen väline. Sellaiset asiat kuin lukeminen ja uneksiminen, joita karskit ja rehelliset työmyyrät ja yrittäjät monesti turhaan karsastavat, antavat ihan selvästi lisää sisältöä elämään ja työkaluja arjen ongelmien ratkomiseen. Oleellista ei ole jokaisen idean toteuttaminen, vaan se että ylipäätään on ideoita. Ongelmatkaan eivät tunnu ylivoimaisilta, kun voi luottaa omaan kykyynsä keksiä miten ne voi joko ratkaista tai kiertää.

Suosittelen siis kokeilemaan. Varsinkin te muut kalkkikset, jotka olette tallanneet tämän maan normitettuja polkuja sen verran kauan, että olette menettäneet mielikuvituksenne tälle näennäisjärkevyyden kulttuurille.

Mielikuvien virtaa

Lapsena meillä kaikilla on kyky, jonka suurin osa hukkaa siinä vaiheessa kun ehdollistuu kirjoittamisen ja lukeminen maailmaan. Ennen kielellistä käsitteenmuodostusta meillä kaikilla on eideettinen mieli, kuvamuisti joka kuulemma liittyy oleellisesti sellaisten nerojen kuten Albert Einstein ajattelutapaan. Olen huomannut, että minusta on tullut tylsimys. Aiemmin minulla oli vahva mielikuvitus ja uneni ovat edelleenkin eloisia ja värikkäitä, joskin teemoiltaan vähemmän fantastisia kuin lapsena jolloin otin vaikutteita ihan kaikesta. Mutta kieleni ja mieleni ovat köyhtyneet, sillä päässäni pyörii tätä nykyä vain tylsiä tehtävälistoja, markkinointisuunnitelmia, budjetteja, veroilmoituksen täyttämistä ja muuta tarpeellista mutta kuolettavan tylsää (kyllä, olen yksityisyrittäjä). Ikään kuin elämäni elokuvan valkokangas olisi pimentynyt ja vain tekstitys olisi jäänyt jäljelle.

Mutta tilanne ei ole ollenkaan mahdoton. Sillä kyky mielikuvitukseen ei ole kadonnut lopullisesti. Unet tuntuvat olevan portti takaisin esikäsiteellisen ajattelukyvyn maailmaan. Sillä jo muutaman yön "unijoogan" tai valveunien tavoittelemisen jälkeen kyky hahmottaa maailma tunteen ja välittömien vaikutelmien kautta virkistyy. Asiat alkavat hahmottua näkyinä ja analyyttinen mieli saa taas jotain mitä nakertaa. En ole tullut viisaammaksi enkä sivistyneemmäksi, mutta havaitsen enemmän asioita ja se on yksistään riittävä päämäärä, sillä ihminen joka ei näe maailmaa ympärillään, ei tunne omaa kehoaan eikä ole tietoinen omasta erityislaatuisesta olemassaolostaan, vaipuu helposti kyyniseen apatiaan. On helppo kuvitella, että kaikki on turhaa ja muutamassa vuodessa ihminen ehtii kokea olemassaolon koko kirjon kaikkine vivahteineen.

On erikoista, että vaikka elämme avaruusaikaa ovat tapamme kuin liukuhihna-ajan ihmisillä. Ikään kuin meidän tehtävämme olisi palvella konetta tehtaassa, kunnes tarpeeksi paljon vuosia tulee täyteen, jotta ansaitaan vapaus ennen kuin on aika luopua elämästä. En tiedä onko omakaan elämäni työn puolesta niin hääviä, teen mitä teen sen verran että saan laskut maksettua, ruuan pöytään ja katon pään päälle. Ilman kirjoja ja unia elämäni ei olisi kovin kummoista.

Empaattiseksi syntynyt

En tiedä olenko syntynyt tavallista empaattisemmaksi vai mistä johtuu, että en jaa tätä nykyään muodikasta lynkkausmielialaa. Ongelmat eivät vihaamalla ratkea, eikä tulevaisuutta tiedä kukaan.
Luin tyhmyyksissäni inhottavia nettikirjoituksia. Enkä käsitä mikä hirveä hinku ihmisillä on puhua vajain tiedoin varmoja totuuksia. Ei maailma ole mustavalkoinen. Ei erilaisuutta tarvitse pelätä eikä.välttämättä edes ymmärtää. Eikä jokainen joka vaikka uhmaa lakia ole automaattisesti vaarallinen ja paha ihminen. Henkirikokseen syyllistynytkin voi olla pohjimmiltaan hyvä ihminen.
Jos silkkaa tyhmyyttään asioista räksyttävät väkivaltaiset paskiaiset ovat kovia jätkiä, olen mieluummin nössö.

Tapani Kuningas

Aikoinaan kun tietolähteeni oli pienen paikkakunnan pieni, mutta viihtyisä, kirjasto materiaalia paranormaalista oli hyvin niukasti tarjolla. Pikkupoikana myös kielitaidossani oli parantamisen varaa, joten olin suomennettujen kirjojen ja muutaman suomalaisen kirjoittajan tekstien varassa. Ufot olivat aihe, joka kiinnosti minua silloin ja luin Dänikeni, kuten kaikki muutkin siihen aikaan aiheesta kiinnostuneet. Eräs mielenkiintoisia ufo-juttuja julkaissut henkilö oli Tapani Kuningas (jonka arvelen edelleen täysin perusteetta olevan taiteilijanimi, suomennettu Stephen King, jonka esikoisromaani Carrie julkaistiin 1973, eli hyvin samoihin aikoihin kun kotoinen Tapsa aloitteli omaa kirjoittajan uraansa). Ufo-tapaukset Kuninkaan kirjoissa olivat sitä mitä ne ovat kaikissa muissakin kirjoissa: kiistanalaisia ja kansantarinoiden kaltaisia. Siitä huolimatta luin kaikki hänen kirjansa jotka kirjastossamme oli. Kiinnostukseni hypnoosiin, noituuteen, pakanuskontoihin ja vaikka mihin oli sen verran suurta, että äitini vitsaili poikansa lukevan pelkkiä madonlukuja.

Jostain syystä juuri tänään aloin taas kaivella aikani kuluksi mitä tahansa ufo-aineistoa mitä netillä olisi tarjota. Harmillisen paljon siitä löytää luonnollisen selityksen väärin tai puutteellisin tiedoin tulkituista havainnoista. Osa tapauksista on aidosti selittämättömiä, mikä valitettavasti tarkoittaa myös sitä etteivät ne todista myöskään maapallon ulkopuolisesta älyllisestä elämästä. Tapani Kuninkaan kirjoittama artikkeli nousi esiin jälleen. Minulle oli uutta tietoa se, että Tapani Kuningas on kuollut. Harmi etten koskaan ehtinyt ottaa häneen yhteyttä, nyt se vaatisi jo meedion kykyjä, joita minulle ei ole suotu. Ufo-juttuja mielenkiintoisempia ovat jutut kansanparantajista ja selvännäkijöistä, joita hän ilmeisesti tunsi koko joukon. Suomessakin nämä ufo-asiat kun tuntuvat liittyvän vahvasti ihmisten kaipuuseen tutkia hengentieteen piiriin kuuluvia ilmiöitä. SETI on yksi asia, mutta tieteellisesti suuntautuneiden ihmisten lisäksi on ihmisiä, joille avaruuden muukalaiset ovat jonkinlaisen uuden ajan henkisen tien suunnannäyttäjiä.

Blogikirjoituksen lopettaminen on aina hankalaa, varsinkin sellaisen blogikirjoituksen, jonka keskeinen viesti on että olen melko huonosti perillä siitä mitä tapahtuu tämänkin kiinnostuksenkohteeni saralla. Puolustuksekseni sanon, että olen luonteeltani hiukan erakko, enkä juurikaan piittaa siitä mitä muut ihmiset tekevät tai ovat tekemättä. Kirjailijan kirjojen pariin voi aina palata, joten tavallaan jokainen niistä ihmisistä, joka on joskus jotain kirjoittanut on minun silmissäni edelleen elossa.

Stuart Hameroff, kvanttitietoisuus ja minun vilkas mielikuvitukseni

Viime aikoina olen harjoittanut aika paljon erästä qi gongin muotoa, zhan zhuangia tai seisomameditaatiota. Kyseessä on hämäävän yksinkertainen harjoitus, olen opetellut sitä kirjoista, mutta vasta muuman kuukauden ajan minulla on ollut opettaja. Opettajiakin on toki erilaisia, jotkin opetuslinjat ovat pidemmälle vesittyneet kuin toiset, mutta tässä tapauksessa voisin sanoa että minulla on ollut ilo ja kunnia tutustua ei vain yhteen vaan peräti kahteen opettajaan, joilla on kontakti perinteiseen opetuslinjaan ja sen kautta muinaisiin taolaisiin oppineisiin.
Ennen kuin alan leijailla omilla saavutuksillani, menen itse asiaan. Olen miettinyt tietoisuutta ja koska maailman kaikki tieto on internetissä, googlasin tutkimusta, josta ohimennen jossain kuulin. Stuart Hameroff on anestesiologi, joka on tutkinut tietoisuutta. Virkistäväksi hänen lähestymistapansa tekee se, että vaikka hänet saa luultavasti kärrätä pakkopaidassa newage-osastolle, hän perustelee teoriansa ja sen lisäksi hänen teoriansa tietoisuuden kvanttiluonteesta jopa ennustaa mitattavissa olevia ilmiöitä, jotka todella tapahtuvat aivoissamme. Tosin vastauksessaan erääseen kritiikkiin hän myöntää itsekin, ettei mikään hänen teoriansa ennustama ilmiö osoita suoraan, että tietoisuus olisi kvantti-ilmiö, mutta ne osoittavat sen, että hän ei ole täysin väärässäkään. Nykyinen tieteellinen tietohan ei selitä sitä miten tietoisuus aivoissa syntyy, vaikka aivotoimintaa osataankin jo mitata paremmin kuin koskaan aikaisemmin.

Sitten kun ollaan puhuttu uskottavasta uskomattoman tutkimisesta, on aika lyödä asia aivan läskiksi. Tämä henkilökohtaisen tietoisuuteni tutkimuskeskus, ja ei en käytä huumeita, on välillä pohtinut myös syntyjä syviä. Sillä qi gong tekee jotain omituista tietoisuudelle. Mitä pidemmän aikaa sitä harjoittaa, sitä enemmän alan pikkuhiljaa uskoa että esimerkiksi Sun Lutangin kirjaamissa mystisissä tapauksissa saattaa olla jotain perää. Ehkä voisi olla niin, että oikein harjoitettuna tietoisuus on mahdollista palauttaa johonkin suurempaan kosmiseen tietoisuuteen ja sitä kautta kasvaa olennoksi, joka jonain päivänä jättää tämän maallisen vaelluksen jatkaakseen olemassaoloa korkeammalle tasolle kultivoineena henkiolentona.

Kristinuskon maailmankuva ja ylipäätään uskontojen edellyttämä sokea usko on minulle hiukan vieras ilmiö. En pysty sellaista harjoittamaan, paitsi ehkä siinä tilanteessa jos aseella uhattaisiin ja silloinkin vakaumukseni olisi pinnallinen ja todennäköisesti jokin vääräuskoisia valvova taho keksisi sen myös. Myönnän siis olevani mystikko, joka uskoo että maailmankaikkeuden järjestys on mahdollista kokea henkilökohtaisesti ja se minkä tietämättömät tulkitsevat jumalaksi onkin jotain muuta paljon oudompaa mihin pyhät ilmoitukset lammaslaumojaan valmistelevat. Entä jos olisikin niin, että maaginen maailmankuva, jossa ihmisen henki on paljon vapaampi päättämään omasta kohtalostaan pitääkin paikkansa? Entä jos onkin niin, että elämämme aikana tekemämme teot todella vaikuttavat siihen millainen on osamme kuoleman jälkeen? Että oikealla tavalla elämällä voimme vapauttaa itsemme sekä ajan että paikan kahleista jo eläessämme, niin että kuolemastakin tulee vain ovi josta voi kulkea miten haluaa.

Luin hauskan vertauksen tietoisuudelle, että se on kuin valo joka meistä hohtaa ja havaitsemme vain ne asiat joita tietoisuutemme valaisee ja jotka kykynemme käsittämään. Kehittyneempi tietoisuus valaisee enemmän ja havaitsee enemmän, vaikka maailma jota se tarkkailee on tästämälleen sama kuin se minkä muutkin näkevät. Markus Aurelius sanoi, että hengenvoimia on joka puolella läsnä yhtä paljon kuin ilmaa hengitettäväksi, että ihminen jolla on täysin kehittynyt ajattelukyky pystyy tilanteessa kuin tilanteessa tekemään siitä luotettavan arvion ja toimii luontaisten kykyjensä avulla parhaalla itselleen mahdollisella tavalla. Tietoa ilman tietämistä tavallaan.

Tällaiset pohdinnat tuppaavat jäämään kesken ja niin käy nytkin. Ei minulla ole mitään sellaista tietoa tai oivallusta, että voisin mitään varmaksi väittää tai edes arvailla oikein. Saattaahan se olla niinkin, että kun tämän biologinen tietokone viimeisen kerran tilttaa, homma on sitä myöten selvä ja aineen on aika hajaantua osaksi energian loputonta kiertokulkua.

Asiaankuuluvia tunteita

Ihminen on olento joka tuntee. Mutta tunteet menevät ja tulevat. On erikoista huomata, että toisinaan on mahdollista tiedostaa tilanteensa niin selvästi, että jokainen tunne ja ajatus elää vain sen hetken kun se on ajankohtainen.
Useimmiten sitä kuitenkin takertuu tunteisiin, toiveisiin ja pelkoihin, niin että alkaa pitää niitä todellisina. Joihinkin ajatuksiin ja tunteisiin rakastuu niin ettei niistä osaa irrottaa otettaan ennen kuin aiheuttaa vahinkoa itselleen tai muille.
Vapaus on sitä, kun tuntee olevansa itsessään riittävä ja toteuttavansa elämässään omaa tarkoitustaan. Silloin ei ailahtelevilla tunteilla eikä muuttuvilla olosuhteilla ole suurensuurta valtaa.

Kuolevainen, vapise tyhjyyden edessä!

Eilen sattui tapaus, joka oli omassa elämässäni ainutlaatuinen. Minua on yritetty käännyttää helluntailaiseksi, jehovantodistajaksi, mormoniksi, hare krishnaksi ja kauan sitten luterilaiseksi. Ensimmäistä kertaa koskaan minut yritettiin käännyttää muslimiksi. Islamfoonikot voivat lopettaa lukemisen tähän ja siirtyä myötämielisemmän seurakunnan pariin hymisemään. Karsastan tasapuolisesti kaikkia uskontoja, palvottiin niissä sitten isäm maata tai lentävää spagettihirviötä. Suvaitsen silti kaikkia näkemyksiä, niin kauan kun minulle suodaan sama ajattelun vapaus.

En tuntenut suurempaa närkästystä tämänkään uskiksen kanssa jutellessani, itse asiassa olin niin yllättynyt lajinvalinnasta, että jäin toviksi keskustelemaan arabialaista aksenttia tavoittelevan uhrimielisen nuoren käännynnäisen kanssa. Se mitä keskustelimme ja se miten minulle jäi tunne, että horjutin tahattomasti nuoren miehen vakaumusta, olkoon sivuseikka. Se mikä tapauksesta jäi mieleen oli jo joksikin aikaa unohtunut ihmetykseni siitä mihin ihmiset tarvitsevat uskontoa?

Nuori mies, joka jakoi opettavaisia lentolehtisiä, tuntui käsittävän asiat hyvin mustavalkoisesti. On olemassa maallinen yhteisö, jossa on pahuutta ja hengellinen yhteisö, jossa pelätään jumalan rangaistusta ja siksi eletään kunnolla. No, jo tästä että synti on niin kamala asia että syntisille pitää tehdä jotain mieluummin kuin mennä porukalla helvettiin, seuraa se että ihmiset, joilla ei ole mitään erityistä todistetta uskolleen kuin seurakunnan sisäinen tunne, alkavat uskon nimissä tehdä pahaa niille ihmisille, jotka eivät jaa heidän vakaumustaan. Muistaako kukaan homoliittoja vastustavien kristittyjen hihhulien polvirukoussession eduskuntatalon portailla? Luuletteko ettei siinä porukassa ole ketään, joka rukoilun osoittautuessa tehottomaksi ei olisi valmis ojentamaan jumalalleen auttavan käden poikkeavia syntisiä rankaisevan nyrkin muodossa? Tuleeko mitään mieleen kristitystä terroristista Norjassa?

Jos ei ole jumalaa kaikki on kuulemma merkityksetöntä ja turhaa. Itse en allekirjoita tätä. Hetki sitten olin nuorempi, elämä oli edessäni. Nyt se on käsillä, kohta se on mennyt. Sitten kuolen, katoan ja unohdun. Ennen syntymääni oli ikuisuus jolloin minua ei ollut, kuolemani jälkeen on suurempi ikuisuus jolloin minua ei ole. Tätä tyhjyyttä vasten, jossa ei asu hyvän- eikä pahantahtoista jumalaa jokainen elämän henkäys on ihme. Saatan kuolla huomenna tai tuhannen vuoden kuluttua. Sitä en voi tietää mistään. Siitä olen kuitenkin varma, että vaikka miten pyhiksi sanottaisiin ihmisten toiveajattelua, ei siitä silti tule totta. Rakas lukijani, sulje silmäsi ja sano itsellesi "minä olen kuolevainen ja katoavainen ihminen. Kaikki mitä olen tai tulen olemaan, on omissa käsissäni. Vastuu tekemisistäni ja tekemättä jättämisistäni on omissa käsissäni". Jos tunnet hyytävää kauhua ja haistat kadotuksen rikinkatkun sieraimissasi, jatka toki mihin tahansa tarpeelliseksi kokemaasi turvariepuun takertumista. Mutta älä tule tuputtamaan sitä samaa minulle, en tarvitse kainalosauvojanne, koska en ole rampa. Siedän sen tunteen että elämää ei ohjaa mikään korkeampi tarkoitus vaan maailma on juuri sellainen millaiseksi sen itse teemme.