Varjon kaiku

Tänään toivoin, että katuvalot olisivat sammuneet ja olisin ollut jossain kaukana. Toisessa paikassa, jossa aika näyttää erilaiselta. Voisin opetella oikean ammatin, ostaa talon, opetella metsästämään. Karata tästä ajasta, joka rampauttaa meidät rahan perässä juoksevaksi rakkilaumaksi. Muuttua siksi joka olisin voinut olla, joka voisin olla.

Hetken ajan kaikki oli selvää. Hetken tuntui oikealta, sellaiselta ettei olekaan vieras itselleen, ihmisen nahoissa vaeltava nälkäinen haamu, joka etsii. Sitähän me täällä teemme, etsimme täyttymystä, omaa paikkaamme. Ostamme 70 solmiota ja ajattelemme sen tuovan jotain käsin kosketeltavaa luoksemme unelmista, joita katselemme ennen päivittäistä diatsepaami-annostamme.

Tässä ajassa tavoittelemme taivaita. Jokainen tahtoo nousta torniksi toisten ylle. Meille näytetään tie ja meitä opetetaan kasaamaan kylmiä tosiasioita astimiksi taivaan porteille. Kertokaahan, kauanko seisoo torni, jolla ei ole perustaa? Kauanko elää puu, jonka juuret ovat katkotut?

Pelkään sortuvani liikaan nerokkuuteen ja nyyhkyelokuvien sentimentaalisuuteen. Vaikka eihän se minun vikani ole, että tunteet ovat mitä ovat. Kylmyys ja kuivuus sopivat paremmin kylmille ja kuiville ihmisille.

Logiikka

"Logiikka on tietämättömyyttä numerojärjestyksessä"

- Pratchet, Pienet jumalat

AD/HD

Yleinen harhakuulo, johon usein törmää, on että lapsissa ylivilkkautta ja oppimisvaikeuksia aiheuttava ad/hd olisi uusi ilmiö, joka johtuu viimevuosina yleistyneistä indigo-lapsista on väärä. Syy siihen miksi diagnoosia ad/hd ei löydy kuin muutamien viime vuosien ajalta on se, että edeltäneinä vuosikymmeninä tila diagnosoitiin nimellä MBD, Minimal Brain Dysfunktion. Ennen sitä ad/hd lapsia sanottiin tyhmiksi tai kurittomiksi kauhukakaroiksi ja toimet valittiin sen diagnoosin mukaisesti.

Henkilökohtaisesti en usko, että indigolapset ovat enempää tai vähempää ihmeellisiä kuin muutkaan lapset. Jotain ihmeellistä on meneillään, mutta se ei tapahdu itsestään eikä yhdessä hetkessä. Asiat liittyvät toisiinsa. Miksi tälle pallolle olisi syntynyt ihmisiä vuosituhansia, jos kaikki merkittävä tapahtuisi vasta nyt?

Tietoiset solut

Mielenkiintoinen artikkeli: the neurology of self-awareness. Onko nykytiede ratkaisemassa tietoisuuden arvoitusta, joka on vaivannut filosofeja jo vuosituhansia? Ajatus siitä, että tietoisuudelle löytyisi fyysinen perusta, jota voidaan mitata ja tutkia, ei ole uusi. Se on vain ollut epäsuosittu ajatus, koska tietoisuus on niin perustavalla tavalla ihmisyyttä leimaava ominaisuus, että sen tutkiminen on monista tabu.

En ryhdy itse kertoilemaan peilisoluista ja muusta sellaisesta. Saatte itse ottaa selvää, tietoa on niistäkin olemassa hyvin. Mietin vain että minut täyttää outo tunne, kun ajattelen, että ehkä tämä olemassaolo ei olekaan kuin laukeavia synapseja, jotka eräänä päivänä vain yksinkertaisesti kylmenevät. Eihän se voi olla niin, eikö ole olemassa mitään muuta? En jos ei, niin keksitäänkö minun elinaikanani keino, jolla elämää saadaan pidennettyä niin paljon, ettei sen tarvitse loppua.

Entä sitten se kaikki muu mitä maailmassa on, mikä ei kuulu empiirisen tutkimuksen eikä tieteellisen metodin piiriin? Mitä on se kaikki mitä ei tiedetä? Mitä on teorioiden aukoissa? Ainut tapa selvittää tämä on ottaa härkää sarvista ja alkaa lukea ja tutkia asioita. Tietoa on, mutta mikä on oikeaa tietoa ja millaisin keinoin tutkitaan jotain sellaista, jota kukaan ei ole koskaan aiemmin älynnyt tutkia. Vain ani harva meistä kykenee todelliseen omaperäisyyteen, me muut vain kierrätämme enemmän tai vähemmän käytettyä materiaalia.

Miten on mahdollista, että yhtenä hetkenä materia on tietoista omasta olemassa olostaan ja toisena ei? Elävä ihminen on täynnä ajatuksia, toiveita, unia, pelkoja, hämärää höyryävää liikettä ilman keskustaa tai päämäärää. Kuollut ihminen on nahkasäkillinen härskiintyvää rasvaa.

Ihmeellistä.

Kolmas silmä

Sanotaan että telepaattiset kyvyt liittyvät kolmanteen silmään. Sanovat, että käpyrauhanen on kolmas silmä tai kanava, jonka kautta ihmiset hengittivät elämänvoimaa ennen nykyistä olomuotoa. Useimmilla aikuisilla ihmisillä käpyrauhanen on kalkkeutunut. Olen kuullut, että meditoimalla käpyrauhasen voi aktivoida ja että se silloin kasvaa myös kokoa.
Kolmannen silmän kautta ihminen on kuulemma yhteydessä korkeampaan todellisuuteen ja sitä kautta hän voi saada yliaistillista tietoa tästä maailmasta.

Olen ollut tietoinen tästä asiasta jo joitakin vuosia, mutta en ole koskaan tuntenut mitään vetoa sen juurten selvittämiseen. Monet ilmiöt ovat todellisia, mutta eivät sillä tavalla kuin ne on popularisoitu. Ennen aikaan käsitteet eivät olleet saman merkityksellisiä kuin ne ovat nykyään. Asioista puhuttiin toisilla nimillä kuin niistä puhutaan tänään. Esimerkiksi Mesmer ja hänen animaalinen magnetisminsa olivat alkusoittoa nykyään hypnoosina tunnetun ilmiön tutkimiselle. Itse asiassa nykypäivänä tutkijat eivät, käsitykseni mukaan, enää puhu hypnoosistakaan paitsi tutkimuskohteensa historiaan viitatessaan. Usein on käynyt niin, että jokin vertauskuva alkaa elää omaa elämäänsä, kun ihmiset jotka tahtoisivat kokea ihmeitä alkavat väkisin taivuttaa todellisuutta mieleisekseen. Suurin vahinko on se, kun alkuperäinen merkitys unohtuu ja hautautuu sokean taikauskon ja todellisuuden kieltämisen tunkioon.

Kolmas silmä voi tarkoittaa muutakin kuin fyysistä elintä, mutta käpyrauhanen on tosiaan ainutlaatuinen rakenne ihmisruumiissa. Havaintojen mukaan se kuroutuu alkiossa muotoonsa hyvin samankaltaisella tavalla kuin silmätkin. Voi kuitenkin olla, että käsitteen takana oleva todellisuus on tarua ihmeellisempää. Jos jollakin on parempaa tietoa asiasta, kuulisin siitä mielelläni. Oma yleissivistykseni on kerta toisensa jälkeen osoittautunut reikäiseksi kuin hyvin kypsynyt juusto, joten en luota siihen kovinkaan paljon enää nykyään.

Täytyy sanoa, että minua harmittaa hyvin paljon se, että kiinnostuksen kohteeni jakavat ovat yleensä niin hurmahenkisiä, ettei keskustelua juurikaan pääse syntymään. En pidä yksisilmäisistä julistuksista, jotka sanelevat totuuden. Tieteellinen tieto ei ole täydellistä, mutta ainakin tiedemaailma on tästä tosiasiasta tietoinen eikä väitäkään päinvastaista. New age piireissä on harvoin tietoa muusta kuin jonkin suuren profeetan tai käsittämättömän valo-olennon julistuksesta, joka sellaisenaan ilmoittaa muuttumattoman ja täydellisen totuuden, jota ei voi eikä saa kyseenalaistaa. Sen lainen tietämys on minulle arvotonta.

Eräs asia joka tuntuu myös olevan ihmisiltä hukassa, on mielikuvituksen käyttökelpoisuus. Monilla huuhaa-ihmisillä on niin ankara tarve päteä ja olla uskottava, että he sanoutuvat irti kaikesta mielikuvitukseen liittyvästä. Ikään kuin kaiken pitäisi olla kiistatta totta. Itselleni riittää sekin, että asiat ja ilmiöt ovat tarpeeksi todellisia. Unohdin tämän pitkäksi aikaa, kun yritin löytää hengenheimolaisia mitättömyydentunnettaan ufojutuilla peittelevien ihmisten keskuudesta. Liian ankara ei saisi olla, pitäisi tyytyä toteamaan, ettei oma polkuni kulkenut heidän suuntaansa.

Kolmas silmä on käyttökelpoinen työkalu. Ajatuksiaan ei pidä ajaa pois. Puhunkohan liian epämääräisesti? Ehkä tai sitten en, ne jotka ymmärtävät, ymmärtävät.

Naapurusto

Jotta todellisuus ei pääsisi unohtumaan, tässä oiva linkki wikipediaan: Aurinkokunta. Yleissivistyksen aika taitaa olla ohi, koska kuulemma nykyään vain yhteen asiaan keskittyneellä asiantuntemuksella voi tienata miljoona euroa ja kaiken sen hyvän mitä raha mukanaan tuo. Kirjastossa konjamiinilasin ja piipun kanssa mietiskelevien professorien ja yksinäisten pelle pelottomien aika taitaa olla ohi.

Jälleen kerran kansakuntien katse on kääntynyt kohti avaruuden käymättömiä korpimaita. Kiina, Venäjä, USA, Japani ja Intia, noin äkkiseltään tulevat mieleen, kun pohdin millä kaikilla mailla on avaruusohjelma. Tulevaisuus, jos sitä enää tulee, voi olla valoisa.

En tiedä tiedättekö, mediassa tämä ei saanut huomiota, mutta kuluneella viikolla amerikkalaisten ydintieteilijäiden yhdistys siirsi tuomiopäivän kelloa kaksi minuuttia lähemmäs keskiyötä. Tuomiopäivän kello on ajatusrakennelma, joka kuvaa sitä kuinka kaukana olemme maailmanlaajuisesta ydintuhosta. Kello 00:00 koittaa maailmanlaajuinen ydinsota. Tällä hetkellä kello näyttää 23:53. Toivoisin, että tämä olisi tyhjää pelottelua, mutta valitettavasti näin ei ole. Tällä hetkellä jenkkien ja liittolaistensa sotaretki halvan öljyn perässä saattaa johtaa vielä katastrofaalisempiin seurauksiin, kuin se on jo johtanut. Demokratia ja humaanit arvot eivät siirry maasta toiseen pommeja pudottamalla. Niin ikään maailmanpoliisin omassa demokratiassa olisi parantamisen varaa, ottaen huomioon, että istuva presidentti hävisi virkaanastujaiskautensa vaalit.

Avartakaamme näkökantojamme, jotta emme olisi laumahenkisyyttä ja tietämättömyyttä hyväksi käyttävien tahojen harhaan johdettavissa.

Jokainen ihminen on tähti

Tänään minulle tuli outo tunne kun istuin bussissa. Kaikki ihmiset alkoivat näyttää samalta, ikään kuin perusmalli olisi kaikilla sama ja piirteet olisi vain jotenkin valittu erottamaan yksilöt toisistaan. Samalla minut valtasi selittämätön tuttuuden tunne, ikään kuin olisin tuntenut jokaisen ihmisen joka bussissa istui, vaikka en tuntenut ketään nimeltä, enkä ollut mielestäni nähnyt ketään aiemmin. Omituista, että tämä tunne tuli ja meni juuri tänään, sillä aiemmin päivällä olin varma siitä, että oma kohtaloni on erillään kaikista muista kohtaloista, kuten kaikkien muiden kohtalot ovat erillään minun kohtalostani.

Minusta on hauska joskus leikitellä ajatuksella, että olemme täällä syystä ja että jossain tämän karkean materian sisällä sykkii ikuinen ja loistava sielu, joka on enemmän kuin materiaa, joka hajoaa ja katoaa. Toisaalta ei materiassakaan ole mitään vikaa. Materia josta kehomme muodostuvat syntyi mirjardeja vuosia sitten tähtien ydinreaktioiden lopputuotteena. Sama materia oli täällä kun maapallo muodostui ja sama materia on olemassa vielä senkin jälkeen kun maapallo on kauan sitten lakannut olemasta.

Atomit joista kehomme koostuvat ovat jatkuvassa liikkeessä. Aineenvaihdunta ja atomitason ilmiöt pitävät siitä huolen. Kun ihmisestä aika jättää, hänen kehossaan ei enää ole jäljellä yhden yhtä samaa atomia, joista hän muodostui syntyessään. Tämä hämärä maailma toimii tavalla, joka hämmentää minua. Ellei keho ole sama kuin syntyessä ja jos mielikin on eri, niin kuka ja mikä sitä oikeastaan on? Mikä on se joka pitää kehon ja mielen saman nahan sisällä silloinkin kun nahka vaihtuu? Tähänkin guruilla on vastauksia, mutta valitettavasti meidän on kaikkien ymmärrettävä asiat itse. Hännystelemällä ei käteen jää mitään. Sen sijaan, että olisi sokea hölmö, on myös tekopyhä hölmö.

Jokainen ihminen on tähti.

Haluatko kehittyä ihmisenä?

Pakko vielä tänään kirjoittaa, vaikka pyrinkin kirjoittamaan blogiin korkeintaan kerran päivässä. Toivottavasti tätä lukee joku jota asia kiinnostaa.

Tosiasiahan on, että hyvä suomenkielinen kirjallisuus rajatiedosta on harvinaista. Jopa niin harvinaista, että itse en väitä koskaan yhtäkään hyvää kirjaa rajatiedosta lukeneeni, vaikka muutaman olenkin tavannut läpi. Tiedonmurusia on paljon, kokoava teos puuttuu ja jää varmaan puuttumaankin vielä pitkäksi aikaa. Kirjoista voi kuitenkin parhaimmillaankin oppia vain sen verran kuin oma ymmärrys antaa myöten. Moni kaipaa opettajaa. Moni on huomannut tämän ja hyvin moni pyytää rahaa kaikesta mikä voisi vähänkin olla hyödyllistä. Yleensä liiketoiminnan tekeminen henkisillä asioilla on se ominaisuus, jonka perusteella itse totean jonkin opin hyödyttömäksi.

Sitten ovat nämä eräät, jotka jakavat kirjojaan "vapaaehtoista lahjoitusta" vastaan (jonka suuruus on nykyään määritelty ihan euromääräisenä, opiskelijoille tuli alennusta). Kirjoissa on toki tiedonmurusia, mutta kyseinen kultti ei anna ilmaiseksi kuin kehotuksen liittyä joukkoon ja jatkaa "vapaaehtoisten" lahjoitusten tekemistä. Sinänsä sääli, koska pohjimmiltaan ihan hyviä ihmisiä eksyy tämänkin puujumalan teurasalttarille vuosittain aivan liikaa. Käytännössä tämäkin järjestäytynyt uskonto on aivan yhtä ajattelun kieltävä kuin länsimaissa perinteisempiinkin dogmiin perustuvat uskonnot.

Sitten on näitä meditaatio-, tietoisuus-, siriaani- ja delfiini-piirejä, joihin kaikki ovat tervetulleita ja hintaakin on vain huokeat 20 euroa per sessio. Siis maksat ihmisille siitä ilosta, että pääset meditoimaan. Tai sitten voit muutamalla satasella käydä viikonloppukurssin reikistä, akupunktiosta tai vaikka homeopatiasta. Sen jälkeen kun raha kirstuun kilahtaa, sielu nirvanaan vilahtaa ja olet täysin oppinut. Ilmeisesti tästä voi kiittää länsimaisia tehokkaita opetusmenetelmiä, kun esimerkiksi japanilaiset joutuvat ensimmäistä reiki-viritystään varten opiskelemaan kolme vuotta. Pätevät akupunktiohoitajatkin opiskelevat vähintään sen kolme vuotta, mutta oman tietoni mukaan siinä ajassa ei aihetta kyllä tyhjentävästi ehdi vielä oppimaan. Olen kuullut viikonlopun kestoisesta akupunktiokurssista, jonka vetäjä oli itse käynyt viikonloppukurssin puoli vuotta aiemmin. Käytännössä siis ei mitään rahkeita opettaa akupunktiota.

Bisnesviisautta: ei se ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka maksaa.

Kysymys, joka nousee mieleen. Jos kyseessä on kerta maailmankaikkeuden luojavoimiin kytkeytyvän henkisen tietoisuuden jalostaminen, niin miksi ihmeessä sitä ei voi tehdä ilmaiseksi? Vai onko sittenkin niin, että pääasia ei ole ihmisten henkisen kehityksen edistäminen vaan sen sijaan mystisten opettajagurujen pankkitilin lihottaminen?
Ei ole vaikea arvata mistä suunnasta on lähtöisin ajatus, että vaikkapa henkiparannuksessa lahjakkaat ihmiset huomaavat milloin heitä huijataan. Tämä on vähän sellainen keisarin uudet vaatteet tyyppinen juttu, opettaja on pätevä, mutta vain viisaat huomaavat sen. Enkä kyllä hirveän montaa henkisiin asioihin hurahtanutta ole tavannut, jotka eivät olisi täysin vakuuttuneita omista piilevistä taikavoimistaan, jotka vain odottavat esiintulemistaan.

Älkää ymmärtäkö väärin, en yritä sanoa, että kaikki on roskaa. Yritän sanoa, että on paljon roskaa ja joskus roskan erottaminen siitä mikä on aitoa ja hyvää, on hyvin vaikeaa ellei ole tarkkana. Moni myy oikotietä onneen, mutta itselläni on sellainen kutina, että oikoteitä ei ole. Opettajien mallit ja ohjeet ovat vain lehtiä ja oksia viisaudesta. Hännystelemällä ei koskaan saa mitään muuta.

Missä henki luuraa?

Missä on tietoisuus silloin jos kaikki ajattelu on vain molekyylien diffundoitumista aivolihaksessa ja tietoisuus vain kumulatiivinen kokemusjatkumo? Ellei ole ketään olemassa Minä, niin kuka silloin on se joka päässä puhuu, vai onko se vain harhaa, jonka työmuistissa asuva informaatiosuodatin luo?
Olenko tänään henkilö C, joka muistaa olleensa henkilö B, joka muisti olleensa henkilö A, jota ennen ei ollut kuin vauvan leveä hymy, jonka takana on loputtomasti nälkää ja tiedostamattomia hermostollisia heijastetoimintoja?
Ennen syntymäämme emme ole tietoisia, emme ainakaan samalla tavalla kuin synnyttyämme. Kolme ensimmäistä kuukautta olemassaolostamme olemme vain huimaa vauhtia jakautuva solumöykky, joka on yhtä paljon ihminen kuin kivet ovat ihmisiä tai kissakalat ovat tunturikoivuja. Alkiovaiheen jälkeen meistä tulee selvästi eläimiä, mutta vielä sikiövaiheessakaan on täysin tarpeetonta puhua ihmisestä. Sanokoon abortin vastustajat ja muut myötätunnottomat retorisin keinoin asiaansa ajavat kirkasotsaiset ja sinisilmäiset hölmöläiset, joiden syntymän jälkeinen kehityskään ei ole kovin kummoiseen ihmisyyteen johtanut. Näin se vain on: alkio ja sikiö eivät ole ihmisiä. Vastasyntynytkin on vasta lupaus ihmisestä, ellei vastasyntynyttä kasvateta ihmiseksi, ei hänestä sellaista koskaan itsestään tule.
Uusi tietoisuustutkimus sanoo, että emme enää ole edes monimutkainen tietokoneohjelma (huono vertaus se oli alunperinkin). On vain hermostollinen tapahtuma, jonka olemme taipuvaisia tulkitsemaan ilmiöksi, jonka alkuperä ei ole tässä maailmassa.
Kartesioilainen dualismi tarkoittaa ajattelua, jonka mukaan ruumis on tästä maailmasta syntynyt ja mieli tai henki, mitä sanaa tahtoo käyttääkään, ei ole. Tässä viitekehyksessä länsimaissa tietoisuutta on tutkittu ja siihen aina palataan, jopa sellaisten teorioiden kanssa, jotka eivät edellytä tietoisuuden olemassaoloa. Toisaalta on hyvä pitää mielessä, että paraskin teoria on vain malli, jonka ei tarvitse olla kuin tarpeeksi totta.

Toisinaan minusta tuntuu, että ihmisiä on kahdenlaisia: heitä jotka pitävät matemaattista analyysia ratkaisuna kaikkeen ja heitä, jotka pitävät haaveilua ja uneksimista ratkaisuna kaikkeen. Yhteistä heille on kaksi asiaa, epäluulo, jopa viha, toisenlaisia metodeja kohtaan ja se että kummatkaan eivät ymmärrä tästä maailmasta lopulta juuri mitään. Tietoa on nykyään enemmän kuin koskaan ilmaiseksi kaikkien saatavilla, ymmärrys on edelleen harvojen etuoikeus ja absoluuttisen oikea ymmärrys... no, sitäkin on yhtä paljon kuin aika ennenkin.

Uuudenvuoden lupauksen vuoksi pitäisi tästäkin tilanteesta jotain positiivista keksiä. Ainakin ihmiset yrittävät kukin tahollaan olla oikeassa, niin että kaipa joku väistämättä toisinaan onnistuukin. Hienoa, tämä riittäköön.
Mikäli se minkä kokee itsekseen on vain ajatuksia ja muistoja ajatuksista, niin voisihan sitä saman tien kerätä sellaisia ajatuksia, jotka eivät aja epätoivoon. Kenties se johtaa henkilökohtaiseen pelastumiseen. Olen joutunut niin syvälle palikoiden maailmaan, etten usko enää koskaan täältä pääseväni. Täytyy siis yrittää ottaa asiat parhaalla mahdollisella tavalla, sillä muutenhan sitä katkeroituu ja kasvaa kieroon.

luova tauko

Tämän blogin kirjoittamiseen saattaa tulla tauko. Tuntuu, että olen kirjoittanut taas hetkeksi kaiken sen mikä on kirjoittamisen arvoista. Seuraavaksi pitäisi taas keskittyä ajattelemaan ja tekemään asioita, jotta pääsisin jälleen kiinni siihen mielentilaan, jossa on ikään kuin ilmestyksen kynnyksellä.

Olen oppinut, että idän mystiikka ei ole ainut mystiikka, joka on olemassa. Se vain on ainut mystiikka, joka on popularisoitu tässä ajassa. Vielä muutama vuosisata sitten Eurooppa oli täynnä mystikoita, jotka parveilivat heitä edeltäneiden alkemistien ja taikureiden jättämien tiedonmurusten haaskoilla. Tietoa on tällä hetkellä saatavilla enemmän kuin koskaan, mutta ymmärrystä ja näkemystä on liikkeellä vähän kitsaammin.

Toivon löytäväni innoitukseni taas uudestaan, koska elämä ilman sitä on ikävän harmaata ja lohdutonta.

Kanavoinneista

Löysin sattumalta (jos niin voi sanoa) jo tästä ajasta ikuisuuteen siirtyneen Tapio Kaitaharjun artikkelin "vuorovaikutus näkymättömien tasojen kanssa". Kannattaa lukea. Olin yllättynyt, että Kaitaharjun tekstejä ylipäätään löytyy netistä, sillä hänen tuotantonsa taisi olla enimmäkseen kirjallista. Niin ikään suurin osa Kaitaharjusta itsestään kirjoitettu nettiaineisto on hyödytyöntä. Kirjoittajat ovat tarkoittaneet hyvää, mutta sortuneet samaan virheeseen, jonka jo Nietzche purevasti paljasti: moni sekoittaa vetensä, jotta se näyttäisi syvemmältä.
Myös skepsiksen määritelmä kanavoinnista on osuva, vaikka he usein ovatkin liiankin intomielisesti todistamassa kaikkea ja kaikkia olemattomiksi. On viisasta pysytellä tosiasioissa, mutta hölmöyttä sulkea silmänsä mahdollisuuksilta. Oman ongelmansa muodostaa sekin, että sanat ovat pieniä ja välittävät merkityksen ihmiseltä toiselle vain vaivoin. Se mitä me ihmiset olemme ei ole ilmaistavissa suorin sanoin, ei loogisella retoriikalla eikä abstraktilla matematiikalla, joka tuntee vain itsensä muttei mitään muuta. Ihmisten väliset ja ihmisten sisäiset ilmiöt ovat pehmeitä, alati liikkeessä ja ala-arvoisen huonosti standardisoituja.

Tähän pitäisi jotain sanoa, mutta jätän sanomatta.

Orjallisuus käsittämättömien valo-olentojen edessä on silti vain orjallisuutta.

Totuuden torvi

Eräs sanoi luopuvansa valehtelusta henkisen kehityksensä vuoksi. Hänen suustaan kuultuna se tarkoitti: "puhun aina totta". Hyvä päätös, hieno päämäärä. Silti aloin miettiä, että kenellä on oikeus puhua totuuksia? Itse en ole läheskään varma siitä, että kykenen aina erottamaan totuuden asioista, ja vaikka kykenisinkin, niin olisiko siltikään minun asiani puhua totuuksia? Kaikki totuudet eivät ole omiani ja totuuden puhuminen vailla harkintaa saattaa olla vain harkitsemattomuutta.

Kuinka usein arjessa tulee edes vastaan tilanteita, joissa on pakko valehdella? En keksi äkkiä kovin monia, mutta mieleeni tulee tilanteita, joissa jätän jotain tietämääni kertomatta. Ei se ole mielestäni valehtelua, koska yleensä on kyse jostain sellaisesta asiasta, jonka tiedän siksi, että henkilöt joita asia koskee luottavat siihen etten kerro heidän salaisuuksiaan eteenpäin. Jotkin asiat ovat myös sellaisia, ettei niiden kertominen ole mielekästä. On turha kuvailla sokealle miltä valo näyttää tai opettaa jalatonta juoksemaan, se on molempien ajan haaskausta.

Totuus on muutenkin näitä pakenevia käsitteitä, joista ei ole usein edes mahdollista saada otetta. Esimerkiksi Saddam Husseinin sanottiin olevan paha mies, mm. Hollywood-elokuvissa ja amerikkalaisissa TV-sarjoissa viitattiin usein että näin olisi. Oliko Saddam Hussein niin paha mies kuin sanottiin, jää ikuisesti mysteeriksi meille, jotka emme häntä tunteneet. Samalla tavalla ihmisten keskuudessa liikkuu muitakin mielikuvia ja käsityksia, joita yleisesti pidetään totuuksina, mutta jotka eivät oikeastaan kestä lähempää tarkastelua.
Oma totuuden määritelmäni lähtee kysymyksestä: mitä oikeastaan tiedän tästä asiasta? Harmillisen usein joudun toteamaan, että useimmista asioista en tiedä juuri mitään. Ovathan loogikotkin sen jo todistaneet, että vaikka kuinka paljon tietoa asioista keräisi, silti tietämättömyyden määrä olisi suurempi kuin tiedon määrä. Siitä huolimatta pitäisi toimia joka päivä arjessa ja toivoa tietävänsä tarpeeksi, jotta ei tarvitsisi potea huonoa omaa tuntoa valinnoistaan.

Tarkoituksellinen toiminta tarvitsee aina viitekehyksen. Kulttuurissamme on tyypillistä arvioida asioita sen mukaan miten kaukana ne ovat joistakin ääripäistä. Tyypillisiä arvosteluja ovat hyvä-paha, hyvä-huono ja tosi-epätosi. Se miten tarkkaan ääripäissä olevat käsitteet tunnetaan määrittelee miten hyvin niiden välissä olevat asiat tunnetaan. Harvoin ääripäät ovat muuta kuin pelkkiä tyhjiä käsitteitä, joiden onttoutta peittämään on liimattu muutama romanttinen ja yleisesti tunnettu kiiltokuva. Ihmisten halu uskoa kiiltokuviensa todellisuuteen luo laumapaineen, joka pitää kiiltokuvia yllä. Silti kiiltokuvillakin voi olla todellisuuspohja, harva vain jaksaa sitä etsiä, se kun vaatisi näkökulmien monipuolistamista.

Eetterin määritelmä: eetteri on sitä mitä kaikki muu ei ole. Ajattelu, jossa ei ole vain kahta ääripäätä, on putkiaivoisten näkökulmasta sekavaa ja tehotonta. Useimmiten sellaisella taivaanrannanmaalailulla ei voi edes ansaita rahaa. Se on siis kaiken lisäksi vielä hyödytöntäkin. Toisaalta "liiasta haaveilusta" pääsee helposti eroon, riittää että kovettaa sydämensä ja kuolettaa tunteensa. Tähän liittyy oivallus. Ei välttämättä ole paha asia, jos tuntee tyhjyyden siellä missä sielun pitäisi olla. Sielu voi olla loukkaantunut ja tuntemastaan kivusta turtunut, mutta kunhan se elää, se voi myös parantua. Se mikä ei tapa, vahvistaa.

diskreetti ihminen

Kun katsotaan mitä ihminen on fyysisenä olentona, ei voida valehtelematta sanoa, että kovin uljaasta luontokappaleesta olisi kyse. Olemme orgaanisia molekyylejä, jotka ovat liuonneet veteen. Kun vesi otetaan pois, jäljelle jää kourallinen tuhkaa.
En tiedä mitä tuolla ajatuksella pitäisi tehdä, mutta jostain syystä ajattelen sitä. Kun otetaan vielä huomioon aineen diskreetti luonne, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että suurin osa aineesta on hiukkasten välistä tyhjää tilaa. Olemme kourallinen harvaa tuhkaa.


Ihmetyttää, että ihmiset kiinnittävät niin paljon huomiota tyhjyyden käärepaperiin, joka on ruumiimme. Vaikka olemme vain savunpölähdys tavattoman hitaan multiversumin äärettömässä kudoksessa.

En osaa tästä ajatella mitään valmista ajatusta, en ole julistuksien suuri ystävä. On surullista, että suurin osa ihmisistä ymmärtää vain palikoiden olemassaolon ja unohtaa ympyrät ja kolmiot kokonaan. Herkkä ihminen tässä maailmassa tuntee helposti, että heittäytyy päivittäin sieluineen susien raadeltavaksi, sellaisiksi sieluttomat palikat elämän saavat.

Vesi ympäröi lumpeen, muttei kastele sen terälehtiä.

Jos se sanotaan televisiossa, sen täytyy olla totta

Hellurei ja hellät tunteet! Eräs tällä hetkellä pinnalla oleva tosi-TV ilmiö ovat erilaiset elämäntapaohjelmat. Niissä huonosti syövät, rumasti pukeutuvat ja rumissa asunnoissa asuvat "tavikset" riistetään elämästään ja stailataan ja tuunataan moderneiksi ikea-ihmeiksi, hyvinvoiviksi ja raittiiksi metroseksuaaleiksi, jotka loistavat hyvää oloa ja menestyksen ilmapiiriä ympärilleen.

Onhan mukavaa, että ihmiset jotka ovat juuttuneet elämään mukavaa elämää ja muutoksen pelossa jatkavat sitä sittenkin kun se ei enää ole mukavaa, autetaan eteenpäin. Lieveilmiönä on tietysti aina se, että jotka noita ohjelmia katsovat, alkavat kuvitella, että uusi kampaus, uusi sohvanpäällinen tai jokin muu ulkoinen seikka muuttaa elämän paremmalle tolalle ja poistaa päämäärättömyyden tunteen elämästä. Voi ollakin että niin juuri siinä käy, mutta voi olla että ei. Ongelmaksi muodostuvat ihmiset, jotka ottavat tehtäväkseen kanssaihmistensä pelastamisen itseltään. Television ihmetervehtymiset ovat lisänneet rutosti vettä terveysfasistien myllyyn.

Kun Juice Leskinen kuoli, jotkut sanoivat hänen tehneen itsemurhan elämäntavoillaan. Taiteilija ei välttämättä elänyt kuten fitnes-lehden kansikuvapoika, mutta hän eli sellaisen elämän, jonka oli itse valinnut. Varmasti hänelläkin oli kyky arvioida tekojensa seurauksia ja hakea apua ongelmiinsa, jos sellaisia tunsi itsellään olevan.

Raittius ja terveelliset ruokailutavat ovat hyviä asioita, liikunta on hyvä asia. Kaunis ja siisti koti on hyvä asia. Ilman muuta, mutta ei niistäkään nauti, jos niitä ei omasta halustaan hanki. Mitään ei pitäisi tehdä siksi, että se jonkun toisen mielestä on välttämätön hyvän elämän edellytys. Kun jopa syöminen muuttuu työlääksi ja elämästä tulee ilotonta siivoamista ja hikoilua, sitä on ihan yhtä sairas ja itselleen vieras kuin saippuasarjoja katsomaan jämähtänyt roskaruokaa ahmiva sohvaperuna, joka kokee elämänsä tyhjäksi ja merkityksettömäksi.

Voi ydin!

Euroopassa on meneillään suuntaus, jonka myötä ydinvoiman merkitys Euroopan energian lähteiden joukossa kasvaa. Syitä tähän on nähdäkseni kaksi: ihmisten huoli ilmastonmuutoksesta ja kasvanut energiankulutus. Tällä hetkellä ilmastonmuutos näyttää kiihtyneen roimasti ihmisen toiminnan seurauksena.

Ydinvoimalla on negatiivinen maine, ymmärrettävistä syistä. Hipit (anteeksi tästä hipit) saarnaavat todennäköisesti kuinka kamalaa ja pahaa ydinvoima on ja kertovat sata ja yksi hyvää vaihtoehtoa, joista osa on oikeasti hyviä. Ongelma on siinä, että kun hyvät aikomukset jäävät vain palopuheiksi toisille samanmielisille, ei muutosta haluttuun suuntaan tapahdu ja huono kehitys jatkaa kehittymistään.

Vaarana tässä on tietysti se, että ihmiset tuudittautuvat siihen uskoon, että ydinvoiman lisärakentaminen olisi kestävä ja pysyvä ratkaisu ilmaston muutoksen hidastamiseksi. Saattaahan se ollakin, mutta ongelmaksi muodostuu vielä ilmakehässä jo olevat kasvihuonekaasut, joiden määrää pitäisi pystyä myös vähentämään jollain ilveellä.

Kasvihuoneilmiö itsessään on hyödyllinen ilmiö. Ilman sitä olosuhteet maapallolla eivät olisi meidän kaltaisillemme olennoille elinkelpoiset, pallo olisi liian kylmä. Ihminen ei siis toiminnallaan ole aiheuttanut kasvihuoneilmiötä, joka on luonnollinen kaasukehän ilmiö. Ihminen on toiminnallaan kiihdyttänyt kasvihuoneilmiötä. Mikäli kasvihuoneilmiö kiihtyy tarpeeksi, saattaa syntyä ketjureaktio, joka johtaa ilmaston radikaaliin ja pysäyttämättömään lämpeneämiseen. Lämpötilan noustessa aavikoituminen saattaa kiihtyä ja meriveden haihtuminen nopeutua. Vesihöyry on sekin kasvihuoneilmiötä kiihdyttävä tekijä ja kun kasvihuonekaasuja sitovat metsät vähenevät, lämpötila alkaa nopeasti kohota ja olosuhteet maapallolla lopulta muuttua elinkelvottomiksi. Esimerkiksi Venus on planeetta, joka on suurinpiirtein Telluksen kokoinen ja vain hieman lähempänä Aurinkoa. Venuksen kaasukehä on niin tiheä ja täynnä kasvihuonekaasuja, että lämpötila Venuksen kamaralla on yli 400 celsiusastetta ympäri vuorokauden, kasvihuoneilmiö on siellä kiivas.

Tämäkään uhkakuva ei todennäköisesti toteudu juuri tuollaisena, eivätkä muutokset ole nopeita. Pitkäikäisimmät meistä nykyään elossa olevista saattavat tuntea lopun alkusoiton. Muutoksen merkit kun ovat ilmassa jo tänä päivänä. Tarkoitukseni ei ole ollut puolustaa ydinvoimaa, vaan provosoida ihmisiä, joilla on hyviä ajatuksia, lähtemään kulmakuppilan kantapöydästä nyrkkiä takomasta, oikeasti toteuttamaan niitä hyviä ideoita ja lisäämään meidän kaikkien valinnanvaraa.

New new age

Vesimiehen aikaa on jo povattu, ja joidenkin mukaan elettykin, vuosikymmeniä. Ymmärrän kyllä, että ihmiskunnan kaikkien yksilöiden herääminen tietoisiksi ei tapahdu hetkessä. Kokemukseni mukaan, New Age rajoittaa kriittistä ajattelua ja henkilökohtaista asioiden ymmärtämistä pahimmillaan aivan yhtä paljon kuin perinteisemmätkin dogmat. Jotkin nimeltä mainitsemattomat suurta suosiota nauttivat henkisyysliikkeet tuntuvat olevan olemassa vain liikkeen johtajien kukkaroja lihottaakseen.

Myönnän, että suurin osa uudesta ajasta on harmitonta puuhastelua ja joillekin se on oikeasti tärkeä osa elämää. Toisinaan kuitenkin harmittaa se, että kun kuvittelee puhuvansa ihmiselle, jota oikeasti kiinnostaa pohtia syvällisesti asiain tolaa, ja huomaakin kuuntelevansa hurmahenkistä saarnaa siitä miten asiat todellisuudessa ovat. Joidenkin kriittinen ajattelukyky on tosiaan alta nollan ja kaikki mikä ei ole kristillisen perinteen jälkeläinen hyväksytään sen kummemmin pureskelematta. Moni ajatus joka on saanut alkunsa (tai tullut tunnetuksi) jostain muinaisesta ajattelijasta tai populaaritieteen julkaisusta saa uudet mystiset vaatteet ylleen, kun sen kertoo kryon magneettipalvelusta tai jokin vastaava kanavoitu valo-olento. Ajatukset voivat olla sinänsä hyviä ja halu löytää järkeä tähän maailmaan todellista, mutta jokin menee pieleen. Pinnallisuus ja tekopyhyys pilaavat monet ajatukset.

Halu tulla paremmaksi ihmiseksi ja henkisenkasvun vaikeus ja hitaus saa monet turhautumaan. Turhautuessaan ihminen alkaa keksiä syitä turhautumiselleen. Moni pysähtyy ensi askeleet Tiellä otettuaan ja jää loikoilemaan laakereillaan, ikään kuin jonkin alkuperäisen oivalluksen kalpea varjo, viisauden oksat ja lehdet, olisivat päämäärä, joka on vaivatta saavutettu. Sieltä korkeilta jalustoiltaan nämä pylväspyhimykset ilmoittavat ylimielisinä erinomaisuutensa kaikelle kansalle.
Kun mietin sitä tilaa, johon moni tahtomattaan jää, mieleeni tulee kertumus Sidharta Gautaman valaistumisesta. Istuessaan bodhipuun juurella Sidharta oli juuri valaistumisen kynnyksellä, mutta vielä kerran Mara tuli houkuttelemaan häntä vielä kerran samsaran valtaan. Henkisen tien kulkijan olisi sen mukaan varottava maallisia houkutuksia silloinkin kun ne tulevat vastaan henkisiksi saavutuksiksi naamioituneina.

Teesini tänään onkin, että new age ja sen parissa puuhastelevat hienot ihmiset tarvitsisivat kipeästi sitä tiedostamista ja kriittisyyttä, jonka perään on vuosikaudet kuulutettu. Tietoisuus on edelleen koluamaton korpimaa, jossa helpot vastaukset ja lämpimät tosiasiat eivät aina päde.

Uusi vuosi, rohkeasti vastavirtaan siis!

Olen herännyt vieraantumisen tunteeseen. Ikään kuin olisin jotenkin lipsunut elämään elämää, jossa en omasta halustani ole luopunut periaatteistani ja ajautunut urille, jotka eivät välttämättä johda kuin katkeraan ja ennenaikaiseen vanhuuteen.
Tämä tapahtuma, joka olen, on taas vuoden vanhempi. Niin voi sanoa, jos kokee asioiden mittaamisen vuosissa tarpeelliseksi. Tein tälle vuodelle uudenvuodenlupauksen, että tutkin positiivisen ajattelun mahdollisuuksia. Negatiivisista ominaisuuksistani saan kyllä palautetta ympäristöltäni, tällä hetkellä minua kiinnostaa se mitä on läsnä ja minkä pohjalta kuljen eteenpäin.

Olen kokenut elämän ihmeen ja joutunut sanattomaksi sen edessä. Varmasti jokin guru tai muu vastaava viisas ja valaistunut on antanut ohjeet miten tuntea ja toimia niin käydessä. Valitettavasti en ole lukenut tarpeeksi guruja tai ehkä olen lukenut heitä liikaa enää luottaakseni yhden ylivertaisuuteen.

Toivoin joskus, että maailmaan voisi tulla lisää oikeudenmukaisuutta ja aitoa välittämistä, jos vain toimisin itse esimerkillisesti niiden periaatteiden mukaan joita niin suuresti arvostin. Ajattelin naivisti, että voisin myös saada ne ihmiset ajattelemaan, jotka jostain syystä eivät ajattele.

Tämä vuosi on alkanut kummallisissa merkeissä. Toivottavasti olen ymmärtänyt oikein sen mitä minulle on tapahtumassa, sillä luulen että vaikken olekaan kuolemanvaarassa, tämä vuosi saattaa olla se jota myöhemmin muistelen elämäni taitekohtana ja henkeni saattaa tosiaan riippua niistä valinnoista, joita lähiaikoina teen.

Aika se vain on sulkenut minut tähän ikävän rajallisen nykyhetken karsinaan, jonka sisällä olisi selvittävä kaikesta siitä minkä koen tärkeäksi ja kaikesta siitä mitä minulta odotetaan. Kun asiat eivät ole kunnolla järjestyksessä, silloin eksyy. Kun ei tiedä mikä on tärkeää, ei voi tehdä mitään merkittävää, koska ei ymmärrä asioiden merkityksiä. Oman polun kulkeminen nihilismiä ja ahneiden persereikien juonia vastaan on erittäin tärkeää.