Kerettiläisyyden tulevaisuus

Se mitä tiedämme maailmasta ja miten hahmotamme totuuden on iana vallitsevan ajan tuote. Tällä hetkellä on suuria asioita, kuten ilmastonmuutos, terrorismin vastainen sota, öljyn loppuminen ja monet muut asiat, jotka ovat mielestämme totta.
Fysiikka, kemia, biologia ja psykologia kertovat omaa osatotuuttaan siitä millaisessa maailmassa elämme. Näitä asioita kannattaa miettiä. Siitä en ole ihan varma, että kannattaako nykyään opetettuja osatotuuksia pitää täysin kiistattomina. Peruskoulussa opetetaan yleistyksiä ja yksinkertaistettuja periaatteita, niinhän siellä kuuluu opettaakin. Asioihin syvällisesti syventyminen saattaa kestää koko elämän. Toisinaan kuulee perusopetusta arvosteltavan siitä että siellä ei opetata asioita sellaisina kuin ne todellisuudessa tapahtuvat. Aika paljon vaadittu. Opetuksessa voisi kenties käyttää aina pienen tovin ehdottomuuden vesittämiseen, vaikkapa sanoen, ettei luontoäiti käytä toimiaan toteuttaessaan tarkkuuskivääriä, vaan enemmänkin räiskii haulikolla sinne tänne, koska se on riittävän tehokasta.

Se mitä tässä nyt yritetään sanoa, että koska ymmärrys ei ole täydellistä eikä tietoa tarpeeksi, ennen pitkää ilmaantuu kerettiläisiä hypoteeseja maailman luonteesta, jotka kyseenalaistavat nykyisten käsitysten paikkansa pitävyyden. Tätä ei pidä kuitenkaan sekoittaa siihen ilmiöön, että jauhetaan epäselvää soopaa ja väitetään sen olevan korkealentoista ja älykästä, koska se on käsittämätön kaikille ja kuvailee asioita, joita ei kukaan voi mitenkään havaita.
Nykymaailma on täynnä kerettiläisiä, joiden näkemykset ovat useimmiten silkkaa roskaa. Kuitenkin joku näistä kerettiläisistä saattaa olla poikkeus ja todella tehdä mullistavan oivalluksen. Silloin kriittiseksi pisteeksi muodostuu muiden ihmisten kyky ottaa vastaan ja käsitellä kerettiläinen näkemys.

Varmaa on, että jos ihmiskunta säilyy seuraavat tuhat vuotta tulevaisuuteen, nykyiselle maailmankäsitykselle naureskellaan samalla tavalla kun nykyään naureskellaan menneen maailman tieteelle eettereineen ja flogistoneineen.

Se mikä minua harmittaa

Lupasin itselleni, että ajattelen positiivisesti, mutta toisinaan se on hankalaa. On huomattavasti helpompaa havaita se mikä ärsyttää kuin se mihin on tyytyväinen, kenties tässä on taustalla vuosia kehitetty typerä tapa ajatella, josta ei osaa luopua.
Minua harmittaa, näin vaalien alla, se että ihmiset ympärilläni elävät kuin kahvin, bensan tai jauhelihan hinnat olisivat tärkeintä mitä elämässä on. Puoleiden ja ehdokkaiden vaaliteemat pyörivät rahan ympärillä, kenellä pitäisi olla rahaa ja millaisia tarkoituksia varten. Rahaa rahaa rahaa, niin kuin maailma olisi tehty rahasta ja vain markkina-arvolla olisi merkitystä. Nämä ihmiset myisivät mummonsakin, jos hinnasta sovittaisiin.

Tärkeimmät asiat elämässäni ovat aina olleet sellaisia joiden arvoa ei rahassa voi mitata. Kun rakas isoisäni aikoinaan kuoli, ei menetyksen määrää voinut mitata rahassa. Kun poikani syntyi, saimme lahjan, jonka ostamiseen eivät riitä maailman eurot, jenit ja taalat yhteensä.

Me ihmiset elämme ihmeen keskellä. Jokainen päivä kun avaamme silmämme on täynnä mahdollisuuksia, täynnä mysteeriä ja mitä me teemme? Suljemme silmämme ja alamme miettiä joutavia. Elämä kuluu surressa ja murehtiessa. Elämä kuluu palvoessa turhia rituaaleja, jotka jonain päivänä muuttuvat hyväksi ja onnelliseksi elämäksi. Elämä kuluu ja hukkaamme lahjojamme, emme välitä ottaa osaa, emme välitä kehittyä ihmisinä, emme välitä kehittää lajiamme ja yhteisöämme. Moni joka haluaisi päätyy uskontojen piiriin, mikä olisi onni, jos uskonnot eivät opettaisi vain tapoja joilla vaimentaa omantunnon nalkuttava ääni joka alkaa soida kun silmät ummistetaan todellisuudelta ja vaivutaan joutavuuksiin.

327 metriä