Mielikuvien virtaa

Lapsena meillä kaikilla on kyky, jonka suurin osa hukkaa siinä vaiheessa kun ehdollistuu kirjoittamisen ja lukeminen maailmaan. Ennen kielellistä käsitteenmuodostusta meillä kaikilla on eideettinen mieli, kuvamuisti joka kuulemma liittyy oleellisesti sellaisten nerojen kuten Albert Einstein ajattelutapaan. Olen huomannut, että minusta on tullut tylsimys. Aiemmin minulla oli vahva mielikuvitus ja uneni ovat edelleenkin eloisia ja värikkäitä, joskin teemoiltaan vähemmän fantastisia kuin lapsena jolloin otin vaikutteita ihan kaikesta. Mutta kieleni ja mieleni ovat köyhtyneet, sillä päässäni pyörii tätä nykyä vain tylsiä tehtävälistoja, markkinointisuunnitelmia, budjetteja, veroilmoituksen täyttämistä ja muuta tarpeellista mutta kuolettavan tylsää (kyllä, olen yksityisyrittäjä). Ikään kuin elämäni elokuvan valkokangas olisi pimentynyt ja vain tekstitys olisi jäänyt jäljelle.

Mutta tilanne ei ole ollenkaan mahdoton. Sillä kyky mielikuvitukseen ei ole kadonnut lopullisesti. Unet tuntuvat olevan portti takaisin esikäsiteellisen ajattelukyvyn maailmaan. Sillä jo muutaman yön "unijoogan" tai valveunien tavoittelemisen jälkeen kyky hahmottaa maailma tunteen ja välittömien vaikutelmien kautta virkistyy. Asiat alkavat hahmottua näkyinä ja analyyttinen mieli saa taas jotain mitä nakertaa. En ole tullut viisaammaksi enkä sivistyneemmäksi, mutta havaitsen enemmän asioita ja se on yksistään riittävä päämäärä, sillä ihminen joka ei näe maailmaa ympärillään, ei tunne omaa kehoaan eikä ole tietoinen omasta erityislaatuisesta olemassaolostaan, vaipuu helposti kyyniseen apatiaan. On helppo kuvitella, että kaikki on turhaa ja muutamassa vuodessa ihminen ehtii kokea olemassaolon koko kirjon kaikkine vivahteineen.

On erikoista, että vaikka elämme avaruusaikaa ovat tapamme kuin liukuhihna-ajan ihmisillä. Ikään kuin meidän tehtävämme olisi palvella konetta tehtaassa, kunnes tarpeeksi paljon vuosia tulee täyteen, jotta ansaitaan vapaus ennen kuin on aika luopua elämästä. En tiedä onko omakaan elämäni työn puolesta niin hääviä, teen mitä teen sen verran että saan laskut maksettua, ruuan pöytään ja katon pään päälle. Ilman kirjoja ja unia elämäni ei olisi kovin kummoista.

Empaattiseksi syntynyt

En tiedä olenko syntynyt tavallista empaattisemmaksi vai mistä johtuu, että en jaa tätä nykyään muodikasta lynkkausmielialaa. Ongelmat eivät vihaamalla ratkea, eikä tulevaisuutta tiedä kukaan.
Luin tyhmyyksissäni inhottavia nettikirjoituksia. Enkä käsitä mikä hirveä hinku ihmisillä on puhua vajain tiedoin varmoja totuuksia. Ei maailma ole mustavalkoinen. Ei erilaisuutta tarvitse pelätä eikä.välttämättä edes ymmärtää. Eikä jokainen joka vaikka uhmaa lakia ole automaattisesti vaarallinen ja paha ihminen. Henkirikokseen syyllistynytkin voi olla pohjimmiltaan hyvä ihminen.
Jos silkkaa tyhmyyttään asioista räksyttävät väkivaltaiset paskiaiset ovat kovia jätkiä, olen mieluummin nössö.

Tapani Kuningas

Aikoinaan kun tietolähteeni oli pienen paikkakunnan pieni, mutta viihtyisä, kirjasto materiaalia paranormaalista oli hyvin niukasti tarjolla. Pikkupoikana myös kielitaidossani oli parantamisen varaa, joten olin suomennettujen kirjojen ja muutaman suomalaisen kirjoittajan tekstien varassa. Ufot olivat aihe, joka kiinnosti minua silloin ja luin Dänikeni, kuten kaikki muutkin siihen aikaan aiheesta kiinnostuneet. Eräs mielenkiintoisia ufo-juttuja julkaissut henkilö oli Tapani Kuningas (jonka arvelen edelleen täysin perusteetta olevan taiteilijanimi, suomennettu Stephen King, jonka esikoisromaani Carrie julkaistiin 1973, eli hyvin samoihin aikoihin kun kotoinen Tapsa aloitteli omaa kirjoittajan uraansa). Ufo-tapaukset Kuninkaan kirjoissa olivat sitä mitä ne ovat kaikissa muissakin kirjoissa: kiistanalaisia ja kansantarinoiden kaltaisia. Siitä huolimatta luin kaikki hänen kirjansa jotka kirjastossamme oli. Kiinnostukseni hypnoosiin, noituuteen, pakanuskontoihin ja vaikka mihin oli sen verran suurta, että äitini vitsaili poikansa lukevan pelkkiä madonlukuja.

Jostain syystä juuri tänään aloin taas kaivella aikani kuluksi mitä tahansa ufo-aineistoa mitä netillä olisi tarjota. Harmillisen paljon siitä löytää luonnollisen selityksen väärin tai puutteellisin tiedoin tulkituista havainnoista. Osa tapauksista on aidosti selittämättömiä, mikä valitettavasti tarkoittaa myös sitä etteivät ne todista myöskään maapallon ulkopuolisesta älyllisestä elämästä. Tapani Kuninkaan kirjoittama artikkeli nousi esiin jälleen. Minulle oli uutta tietoa se, että Tapani Kuningas on kuollut. Harmi etten koskaan ehtinyt ottaa häneen yhteyttä, nyt se vaatisi jo meedion kykyjä, joita minulle ei ole suotu. Ufo-juttuja mielenkiintoisempia ovat jutut kansanparantajista ja selvännäkijöistä, joita hän ilmeisesti tunsi koko joukon. Suomessakin nämä ufo-asiat kun tuntuvat liittyvän vahvasti ihmisten kaipuuseen tutkia hengentieteen piiriin kuuluvia ilmiöitä. SETI on yksi asia, mutta tieteellisesti suuntautuneiden ihmisten lisäksi on ihmisiä, joille avaruuden muukalaiset ovat jonkinlaisen uuden ajan henkisen tien suunnannäyttäjiä.

Blogikirjoituksen lopettaminen on aina hankalaa, varsinkin sellaisen blogikirjoituksen, jonka keskeinen viesti on että olen melko huonosti perillä siitä mitä tapahtuu tämänkin kiinnostuksenkohteeni saralla. Puolustuksekseni sanon, että olen luonteeltani hiukan erakko, enkä juurikaan piittaa siitä mitä muut ihmiset tekevät tai ovat tekemättä. Kirjailijan kirjojen pariin voi aina palata, joten tavallaan jokainen niistä ihmisistä, joka on joskus jotain kirjoittanut on minun silmissäni edelleen elossa.