Alalle sopimattoman opinto-oikeus

Insuliinisurmat, joiden retoriikan saneli pitkälti hysteriasta elävä keltainen lehdistö, ovat saaneet tämän maan ammattitaidottomat poliitikot taas varpailleen. Tänään uutisissa oli työryhmän ehdotus, jossa "alalle sopimattoman" opiskelijan opinto-oikeus voidaan peruuttaa. Millaisin kriteerein joku sopii jollekin alalle ja joku toinen taas ei? Millä tavalla alalle sopivuus korreloi tervejärkisyyden ja itsehillinän kanssa? Entä ne ihmiset, jotka työskentelevät jo aloille joille eivät sovellu? Entä ne, joilla ei ole koulutusta ollenkaan, pitäsikö heidät poimia takaisin koulun penkille, että saataisiin soveltuvuus testattua?

Entä jos insuliinisurmaaja olisi potkittu sairaanhoitajakoulusta ja hän olisi ryhtynyt vaikka bussikuskiksi. Myös siinä ammatissa hän olisi voinut pistää ihmisiä päiviltä, kun päässä olisi napsahtanut. Häiriintyneet ihmiset ovat ihan tavallisia ihmisiä, eikä sellaista seulaa oppilaitoksissa olekaan, joka näkee tulevaisuuteen tai ihmisen pään sisään. Häiriintynyt ihminen myös tekee häiriintyneitä tekoja, joista ei ole kukaan yksittäinen ihminen vastuussa eikä heidän tekemistensä vuoksi pidä hankaloittaa turhaan kaikkien elämää.

Pelko on huono motiivi.

Kuka opettaa lapsille miten eletään?

Tässä kahden viime päivän aikana olen miltei joutunut mopoauton ja pienen henkilöauton yliajamaksi. Molemmilla kerroilla ratin takana on keikkunut hiphop-tyyliin pukeutunut ylemmän keskiluokan poika.
Ajatus kääntyy väistämättä omiin lapsiin ja siihen miten heistä saisi kunnon ihmisiä, jotka eivät piittaamattomuudellaan vaaranna omaa tai toisten terveyttä ja henkeä. Sen sijaan että saarnaisin nykynuorten avuttomuudesta ja pullamössöilystä, syytän nykyaikuisia avuttomuudesta kasvattajina.

Lapset eivät opi yhteiskunnan pelisääntöjä toisiltaan, vaan meidän aikuisten on ne heille opetettava.

Olen nähnyt miten isä on antanut pojalleen ajo-opetusta, jotta hän Piliikkua liikenteessä turvallisesti uudella mopoautollaan. Joillekin opastus jää siihen, että hankitaan mopoauto kaupasta. Osaa vanhemmista kiinnostaa itseäänkin lähinnä keskikaljan juominen, ei ole ihme jos lapset eivät osaa elää ihmisiksi.

Autoilija, joka kaahaili liikenteessä, on saamassa teostaan seurauksia. Joku muukin oli soittanut poliisille hänen törttöilystään. Toivon sydämeni pohjasta, että poikaa rangaistaan kortin hyllyttämisellä ja suurimmilla mahdollisilla sakoilla, niin että ottaa opikseen ennen kuin tappaa jonkun törttöilyllään. Pidemmän päälle se saattaa olla jopa hyvin arvokas opetus, vaikka rangaistus olisikin ikävä.

Vanhempien on tuotettava lapsilleen myös pettymyksiä ja asettaa rajat joiden rikkomisella on seurauksia. En itsekään välitä ylhäältä sanelluista säännöistä ja asetuksista, mutta välitän siitä että ihmiset kunnioittavat toisiaan ja voivat liikkua turvallisesti paikasta toiseen pelkäämättä kaahareita, rosvoja ja muita häiriköitä.

Kulttuuri on kuollut

Toisinaan tuntuu, että nykyään kaiken arvo mitataan rahassa. Kaikki mitä on olemassa pitää voida myydä että sillä on jotain arvoa. Lahjakkaan taiteilijan tunnistaa siitä miten paljon rahaa hänellä on ja menestyksen varma merkki on muhkea pankkitili. Raha on hyödyllinen väline, itsekin pidän siitä että rahalla voi ostaa sellaisia asioita, joita tahdon. Käytän huomattavan osan budjetistani joka vuosi harrastuksiini, jotka edistävät terveyttäni ja hyvinvointiani. Rahassa on myös helppo mitata asioiden arvoa, jos johonkin voidaan laittaa hintalappu se voidaan yleensä käsittää alusta loppuun eikä siinä ole mitään haastavaa tai monimutkaista. Opiskeluaikana minä ja muutama toveri kehitimme vaihtoehtoisen arvonmittaus järjestelmän, jonka perusyksikkönä oli kantapaikkamme tuopin hinta. Järjestelmä toimi loistavasti esimerkiksi jos kurssikirja oli arvoltaan vaikka kymmenen tuoppia, sen ostamista kannatti harkita vakavasti, sillä kopiokonekortti, jolla oleelliset osat sai itselleen maksoi vain puolitoista tuoppia.

On kuitenkin asioita, joiden arvoa ei voi mitata rahassa tai tuopeissa. Mikä on ihmisen arvo? Onko mitään tuottamaton juoponrenttu yhtä arvokas kuin vaikkapa tuottelias ja äärimmäisen taitava tekniikan tohtori? Kuinka paljon maksaa rakkaus, enkä tarkoita liiketoimintaa yrittäjähenkisten naisten ja miesten kanssa, vaan sitä aitoa hullaannuttavaa tunnetta, joka syttyy miehen ja naisen tai miehen ja miehen tai naisen ja naisen välille ja saattaa kestää jopa läpi koko elämän. Paljonko maksaa yksi päivä tervettä elämää, jos on kuolettavasti sairas?

Missä ovat filosofit konjakkilaseineen kirjastoissa? Missä ovat ne mielipuolisen tervejärkiset ihmiset, joiden ajatukset painavat niin paljon, että taivuttavat todellisuutta ympärillään? Kenties on vielä toivoa, sillä olen tavannut myös idealistisia markkinaliberaaleja, jotka ovat heränneet huomaamaan, että jonain tulevista vuosineljänneksistä heidän vitaalistatuksensa kääntyy pysyvään laskusuhdanteeseen, vaikka sitä kuinka diskonttaisi. Silloin ei ole enää tärkeätä se mitä suuria suunnitelmia ihmisellä on ja mitä kaikkea hän tekee ollessaan Tärkeä ja Menestyvä. Sen sijaan suureksi kysymykseksi nousee se mitä jää jäljellä, kun bisnesmoguli viimein heittää lusikan nurkkaan. Millaisen perinnön hän jättää lapsilleen ja lapsenlapsilleen. Millaista maailmaa hän oli rakentamassa. Kyynikko sanoo, ettei hyvinvointia riitä kaikille ja on turha edes yrittää. Näin on asia, jos jokaisen yksilön pitäisi saada kaikki materiaalinen hyvä mitä rahalla saa. Henkistä pääomaa kun voi köyhälläkin olla paljon, eikä hyvällä elämällä ja tavaran paljoudella ole välttämättä mitään tekemistä keskenään. Itse pidän tärkeimpänä sitä, että puitteet joissa me ihmiset elämäämme elämme ovat kunnossa. Ihmisten yhteinen vastuu toistensa ja ympäristönsä hyvinvoinnista ovat tärkeämpiä kuin mikään määrä urheiluautoja, kotiteattereita ja kalliita ulkomaisia viinoja.

Kouluissa opetetaan paljon hyödyllisiä käytännön taitoja, mutta hämäräperäinen ja näennäisesti mitään tuottamaton filosofia jää huomiotta, vaikka kaikki tiede kantaakin mukanaan filosofista historiaa, osassa tieteenaloista se tiedostetaan selvemmin kuin toisissa. Siitä huolimatta mikään koulutusohjelma tai oppiaste ei ilmoita tavoitteekseen filosofien kouluttamista. Minkään kurssin kuvauksessa ei lue, että tämän oppimäärän suoritettuaan opiskelija osaa vastata tyydyttävästi kysymykseen mikä tekee ihmisen elämästä arvokasta ja mikä meidän ihmisten osa on mittaamattoman suuressa ja välinpitämättömässä maailmankaikkeudessa. Päätä huimaavasta tiedon määrästä ja korkeatasoisesta opetuksesta huolimatta filosofeiksi edelleen synnytään ja me muut saamme tyytyä opettelemaan ulkoa johtopäätöksiä ja arovstuksia, jotka joku muu on tehnyt puolestamme. Joillekin se sopii, toisille ei.

Nyt on aika nousta koneen ääreltä ja tehdä jotain oikeasti.