Pitkästä aikaa, rakas nettipäiväkirja

Edellisestä tekstistä on jo aikaa. Syy on niin harmillinen kuin työnteko IRL. Työn määrä ei ole vähentynyt, mutta kun siihen on tottunut ja oppinut suunnitelemaan tekemisensä paremmin, on ajankäyttö muuttunut huomattavasti joustavammaksi. Minulla on ehkä ensimmäistä kertaa vapaus tehdä mitä haluan ja jonkin verran myös tuloja sen tekemiseen (vaikka keskeiset intohimoni ovatkin melko vaatimattomia ja edullisia).

Syy miksi nyt kirjoitan on se, että olen aloittanut paastoamisen. Mutta koska olen luonteeltani hiukan mukavuudenhaluinen, paastoan vain kaksi päivää viikossa ja myös paastopäivinä syön jotain. Tosin naurettavan vähän, paastopäivän ainut ateria on lähinnä hyvän mielen aikaan saamiseksi ja toisaalta oikein ajoitettuna sen avulla jaksaa tehdä päivän työt. Ruumiillinen työ ja paastoaminen eivät vielä toistaiseksi sovi hirveän hyvin yhteen, mutta oletan tilanteen muuttuvan kunhan verensokerit asettuvat, insuliiniherkkyys kasvaa ja rasvanpoltto alkaa tehostua.

Tähän hörhöilyblogiini kirjoitan asiasta siksi, että vaikka syyt paastoamiseeni ovat maalliset ja liittyvät terveyteni hoitamiseen, ei tarvinnut paastota kuin yksi vuorokausi ja paastoamiseen kautta aikojen liittynyt henkinen ulottuvuus tuli myös aika selväksi. Kun luopuu vapaaehtoisesti syömisestä, alkaa huomata miten paljon ajastaan käyttää ruuasta murehtimiseen. Onko tilillä rahaa, jos mieliteko yllättää kesken päivän. Mitä söisin, missä söisin, paljonko voi syödä ettei liho ja niin päin pois. Kaikki ruokaan liittyvä turha aivokakka putoaa pois ensimmäisen ylikorkean verensokerin aiheuttaman näläntunteen kadotessa. Moni sanoo olevansa paastopäivänä energisempi ja aikaansaavempi. Itsekin olen huomannut että kun aikaa vapautuu ja toisaalta haluaa puuhastella jotain pitääkseen ajatuksensa jossain muussa kuin syömisessä, alkaa saada asioita aikaan. Pyykit löytävät tiensä koneeseen, tiskivuori katoaa, kukat saavat kaipaamansa kastelun. Tuhat ja yksi asiaa, jotka pitäisi saada tehtyä alkavat yksitellen tulla tehdyiksi. Ja mikä omituisinta, kun ei ole ylimääräistä energiaa asiat alkavat tapahtua ihan itsestään. Muutama esiemerkki valaissee asiaa: tee hautuu vahtimatta, sovitut tapaamiset tulevat aikanaan kelloa vilkuilematta ja vaikkapa kevään edistyminen tulee ilman että tarkastaa lämpömittaria tasatunnein ja vertailee almanakasta viime vuoden säätilaa.

Samalla kun keho alkaa viritellä säästöliekkiä turhaa kulutusta vähentääkseen, se ohjaa energiaa muihin toimintoihin. Rakentamiseen ja parantamiseen kuulemma, mutta minusta tuntuu että aistitoiminta terävöityy. Järki ei ehkä juokse ihan siihen malliin kuin yleensä, mutta välitön huomiokyky terävöityy. Maailmasta ympärillä tulee elävämpi ja tarpeeksi pitkään paastotessa alkaa myös täyttyä asioilla, jotka voisi periaatteessa vaikka syödä. Keho tuntuu keveältä ja pää on pilvissä. Välillä mietin, että tällaisia tiloja voi näköjään kokea ilman epäilyttäviä myrkytystilojakin. Kehon kemia tunnetaan melko huonosti. Lääkäreillä on varmaankin tähän oma eriävä näkemyksensä, mutta en tarkoita nyt lääketieteellistä kemiaa vaan tällaista arkipäiväistä. Millaisilla toimenpiteillä saa mielestä ja ruumiista enemmän irti?

Kalorirajoitus ja meditaatio ovat tällä hetkellä kaksi helpointa tekniikkaa, joilla kehonsa korjausmekanismit saa käyttöön. Minusta on aika erikoinen yhteensattuma, että myös monet mystikot ja uskonnolliset viiropäät ovat luottaneet juuri noihin syventääkseen kokemusta maailmankaikkeudesta ja hankkiakseen mystisiä kokemuksia ja maagisia voimia.