ei ole toimeen tulemista.

Toisinaan kun ihmiset tekevät keskenään jotain, he äityvät nokittelemaan, varsinkin vanhempien ja lasten kanssakäymisessä tämä tuntuu yleiseltä ilmiöltä. Lievimmillään kyse on ihmisten ja sukupolvien välisestä kanssakäymisestä, joka saattaa toisinaan olla jopa hauskaa. Pahimmillaan nokittelu äityy oikeassaolemisen kilpavarusteluksi, joka saattaa loppua vain tuhoisin seurauksin. Varsinkin nykyään, kun ei enää muisteta että täydellisen ristiriidattomia ihmissuhteita on olemassa vain televisiossa, jos sielläkään.

Viime aikoina olen miettinyt ihmisiä ja ihmisten kanssa toimeen tulemista. Olen aika varma, että nykyisen elämäni kulku on sellainen, että joudun pakosta tekemisiin kaikenlaisten ihmisten kanssa. Asia ei muutu miksikään, vaikka päällään seisoisi: ihmisten kanssa on tultava toimeen. Eräs entinen ystäväni sanoi joskus, että jokaisessa ihmisessä on jotain minkä vuoksi heihin kannattaa tutustua. Itse olen aina nähnyt asian enemmän niin päin, että jokaisessa ihmisessä on jokin sellainen vika, minkä vuoksi heihin ei kannata tutustua. Kaipa yritän tällä vahvistaa ajatustani siitä, että oma asenne on yleensä ainut ongelmia luova ja ratkaiseva voima. Kummalla muuten luulette olevan enemmän ystäviä, minulla vai mainitsemallani toverilla?

Elämänsä voi tuhlata niin monella tavalla, kunpa sitä osaisi edes joiltakin välttyä.