On erikoista, että ihmiset käyttävät valtavasti aikaa ja rahaa vahvistaakseen ruumistaan, mutta eivät uhraa ajatustakaan mielelleen. Meditaatio on parhaimmillaan melkoista astraalikehonrakennusta. Kun oppii havainnoimaan ympäristöään ilman egon vaatimia harhakäsityksiä, on toimintakykyisempi kuin jos jokainen kohdattu ilmiö pitäisi tulkita vahvistamaan sepitettä minuudesta. Kun oppii irrottautumaan tunteistaan ja ruumiinsa rektioista, alkaa ymmärtää että vaikka tuntemukset ja tunteet ovat todellisia, ei niidenkään valtaan tarvitse antautua. Ajatukset pettävät, tunteet pettävät, reaktiot ovat monesti silkkaa minäkuvan sanelemaa liioittelua. Pelot, negatiiviset ja turhat ajatukset ovat vain ajan tuhlausta. On parempi antaa niiden mennä ja keskittyä sen sijaan ajattelemaan valoisia puolia tai olla kokonaan ajattelematta ja vain nauttia silkasta olemassaolosta.
Rajat itsen ja ympäristön välillä ohenevat ja aika muuttaa muotoaan. Harjoitettavaa on kuitenkin joka päivä ja koko ajan. Ajattelemme päivän aikana varmasti tuhansia ajatuksia, ei ole täysin yhdentekevää millaisia nämä ajatukset ovat, koska niiden mukaan suunnittelemme ja elämme elämämme.
Meditaatio on ollut pitkästä aikaa iloinen asia. Ei se ole tehnyt elämästäni helpompaa, mutta ei se ole myöskään tehnyt siitä vaikeampaa. Se ei poista kärsimystä ja vaivaa, mutta auttaa sietämään niitä. Meditaatio on myös nostanut kipukynnystäni, kivusta kun on tullut vain informaatiota, joka auttaa navigoimaan joskus jopa vaarallisten harjoitusten läpi. En silti suosittele meditaatiota kenellekään, sillä olen itse tehnyt aikanaan sen virheen että kuvittelin meditaation olevan oikotie johonkin. Se mikä toimii yhden kohdalla, ei välttämättä toimi toisen kohdalla.
