Mielipiteenvapaus

Jos kokisi asiakseen korjata aina kun joku esittää mielipiteen varjolla väärän tai perusteettoman käsityksen maailman tilasta, ei muuta ehtisi tekemäänkään. Olen siis päätynyt antamaan lähi-ihmisilleni mielipiteen vapauden. Monet ovat tilanteessa, jossa eivät tiedosta tietojaan ja taitojaan ja jostain syystä pitävät mielipiteitään niitä arvokkaampina. Toidet vain rakastavat mielipiteitään niin paljon, etteivät tahdo niistä luopua.

Itsellänikin on mielipiteitä. Minulla on myös ulkoa päin luotuja käsityksiä joita toisten samalla tavalla ohjelmoitujen kanssa vuorovaikuttaminen vahvistaa. Minulla on myös ikään kuin tietoa asioista, kirjoista ja kokeista opittua, todennäköisesti joiltain osin paikkansapitävää. Jossain tuolla harmaassa suossa saattaa olla pilkahduksia jostain todellisesta, mutta eron tekeminen on vaikeaa, jos ei ole kovin kurinalainen ajattelija. Lohtua tuo ajatus siitä, ettei kurinalainen ajattelijakaan ole immuuni väärille käsityksille.

Maailmassa on valtavasti ilmiöitä, joista tahtoisin tietää lisää. Minun on kuitenkin hankala omaksua mitään totuutena, sillä uskoisin tiedon tuottamisen olevan aina suurimmaksi osaksi valistunutta arvailua. Maailmankuva, jota nyt vaalitaan totuutena, saattaa olla väärä. Pääosin tietomme lienee johdonmukaista, tai sellaiseksi selitettävää. Silti ristiriitoja esiintyy aina ja tiedon kulta-aika antaa odottaa tulemistaan.

sokki

Näin tänään kun minulle täysin tuntematon ikäihminen kaatui kuolleena kadulle. Oma polkuni kohtasi tämän ihmisen täysin sattumanvaraisesti, kun olin ostamassa maitoa lähikaupasta.

Auttamaan pysähtyneet ohikulkijat ja paikalle hälytetyt ensihoitajat yrittivät elvyttää, mutta mitään ei ollut tehtävissä. Vanhus oli elänyt jo niin kauan, että vuosien yhteenlaskettu paino kävi liian raskaaksi kantaa. Luonnollinen, arvokas kuolema, jos sellaista on.

Ohikulkijoista moni oli selvästi järkyttynyt. Tunsin shokin myös omassa mielessäni. Sitten kun tiedostin tämän, näin asian siten kuin se mielestäni oli. Yksi elämä loppui ja lukuisia muita jatkui. Omaiset surevat poismennyttä ja jatkavat omaa elämäänsä. Tästä tapauksesta tuskin kirjoitetaan artikkelia wikipediaan ja ottaen huomioon surun nykyisin suljetun luonteen, jo tämä tuntuu olevan tungettelua.

Illalla leikkiessäni tuttujen ja tuntemattomien lasten kanssa mietin elämän jatkuvuutta. Miten kovin tärkeää meidän nuorten olisi oppia vanhemmilta niin kauan kuin se on mahdollista. Niin kauan kuin on kuoltava, se on ainut keino jolla voimme säilyttää sen minkä katsomme olevan ihmisissä arvokasta.

Hiljainen ikuisuus

Minulla on inhotava tunne, että kaiken arkisen taustalla väijyy herkeämättä suuri ja hiljainen ikuisuus, johon verrattuna elämämme, jopa koko ihmiskunnan elämä, on valitettavan pieni ja mitätön.

Olen kuitenkin kehittänyt suhdettani ikuisuuteen sitten ensitapaamisemme. Enää en koe sitä niin pelottavana, sillä ymmärrän nyt, että olen osa sitä. Me kaikki olemme. Se että olemme pieniä ja mitättömiä on totta, mutta rakennusaineemme on hienoa ja pitkäikäistä kosmoksen kudosta.

Sitten sitä nostaa katseensa työnsä ääreltä ja katsoo mietteliäästi kaukaisuuteen. Miettii niitä rajoja ja rajoituksia, joiden vuoksi nyt taistellaan. Ne ehkä ovat olemassa sadan vuoden päästäkin, voi olla, että sitkeimmät sinnittelevät vuosisatoja. Lopulta kuitenkin ikuisuus tulee ja koppaa ne napakkaan niskalenkkiin ja painii siihen samaan unohduksen suohon, johon kaikki maailman vallat on läpi historian poljettu. Mutta en sanoisi kaikkea silti turhaksi, sillä ikuisuus on myös anteeksiantavainen. Tilaisuuksia oppia virheistä ja tulla paremmaksi on lukuisia.

Eräs niistä oivalluksista, joiden vuoksi elämässäni on ollut hankaliakin ajanjaksoja joiden seurauksia minun on edelleen kannettava, oli se että suurin osa ihmisistä käyttää tavattoman paljon aikaa merkityksettömien asioiden palvomiseen, koska kokevat siten itsekin olevansa vähän suurempia. Ihmettelen että miksi, koska ylevämpiäkin päämääriä on kuin raha, rotupuhtaus tai vaikka oikeiden uskonkappaleiden todistaminen oikeiksi.

Ihmiskunnan yhtenäisyys, kärsimyksen poistaminen, ikuisuuden arvoisiksi pyrkiminen.

Mutta edelleen ikuisuus on hiljaa, eikä huomaa minua. Enkä voi itsekään sanoa, että ikuisuutta hahmottaisin muuta kuin sen kautta mitä se ei ole. Sanat kompastuvat toisiinsa ja ajatus alkaa harhailla. Mitä halusinkaan sanoa? Mitä haluaisin kuulla? Jos jossain olisi toinen sielu, joka löytäisi itsestään kaiun siitä mistä puhun.

Ihmiseksi on opittava, eikä tämä ole helppoa. Henkinen kasvu ei mielestäni saisi olla vain yksi tekosyy lisää itsekkyyydelle ja ruikuttamiselle.

a cyborg manifesto

Animea

Ajatelkaa laajemmin. Onko enää vuosisatoihin ollut selvää missä ihmisen kehollisuus päättyyy ja hänen koneensa alkavat. ME olemme jo kyborgeja, enää puuttuvat siistit uudet päivitysosat.

Maailma on ihmeellinen paikka

...pääsisinpä sinne joskus.

Toisinaan tuntuu, että elämä on pelkkiä täytettäviä velvollisuuksia.

Vihreä ja ylpeä siitä

Meitä ympäristöasioista huolestuneita kutsutaan yhteisellä nimellä "vihreät", paitsi niitä jotka toimivat muuttaakseen muidenkin kuin itsensä tuhoisaa käytöstä, heitä kutsutaan "kettutytöiksi". Monesti törmää varsinkin kaikkitietävien tekniikan alan ihmisten kanssa omituiseen asenteeseen, että vihreitä arvoja kannattava ei voi olla kykenevä myös järjelliseen ajatteluun. Itse uskoisin, että ympäristön ja ihmisen välisen riippuvuuden tiedostaminen on järkevimpiä asioita, joita ylipäätään voi ymmärtää. Me tarvitsemme luontoa, se ei tarvitse meitä.

Luonnollisuuteen vedotaan monesti kun tahdotaan demonisoida teknologiaa, kieltää joidenkin vähemmistöjen oikeus ihmisarvoiseen elämään, oikeuttaa joidenkin itsekäs ahneus, julistaa jotain uskontoa tai jotain uskontoa vastaan. Välillä tulee sellainen tunne, että sanalle luonto lastataan niin paljon merkityksiä, että ihmiset eivät enää välttämättä tiedä mitä sillä milloinkin tarkoitetaan. Pohjimmiltaan asia on yksinkertainen, tai niin olen aina luullut. Luonto on sitä mitä on ulkona. Ihmisen kädenjälki näkyy luonnossa, mutta siinä ei ole mitään erityisen luonnotonta. Täällä lännessä naureskellaan kiinalaisille oppikirjoille, joissa luonto kuvataan paikkana, jossa on patoja, teitä ja taloja. Ikään kuin ihmisen toimista syntyneet rakenteet olisivat jotain muuta kuin yhden eläimen vuorovaikutusta ympäristönsä kanssa. Kiinalaiset ajattelevat asiat siinä mielessä järkevämmin.

Ei ole olemassa mitään sellaista luonnontilaa, joka olisi ehdottoman paraiisimainen ja harmoninen olotila. Luonto kuhisee elämää, joka olosuhteiden pakosta päätyy tasapainotilaan sen kanssa. Ihminen on lajina kyennyt voittamaan tämän pakon ja monessa asiassa sanoutunut irti luonnosta. Olemme kuin opiskelemaan lähtenyt hulttio, joka ei käy koskaan kotona, mutta muistaa pyytää rahaa kerran kuussa. Kuten useimmista teekkareista ja muista opiskelijanrentuista, meistäkin voi lajina tulla kypsä ja kunnollinen aikuinen, joka pitää huolen niistä, jotka mahdollistivat kehityksen.

Ylimielisyys ja turha ylpeys johtavat hyvin suurella todennäköisyydellä tuhoomme. Meidän on ymmärrettävä vastuumme ympäristöämme kohtaan.

Asioita kannattaa ajatella syvemmin

Varsinkin nuoria ihmisiä vaivaava ajattelematon uho ei kovin pitkälle kanna. Ennen pitkää ihmiset huomaavat miten tyhjäpäinen on sellainen ihminen, joka vain toitottaa ulkoa oppimiaan mielipiteitä, ikään kuin niissä olisi kaikki totuus mitä kenenkään tarvitsee koskaan tietää.
Tietysti tyhjäpäillekin löytyy aina ymmärtäjiä toisten tyhjäpäiden joukosta. Ehkä he ovat onnellisia niin, mutta oivaltamisen ja ihmettelemisen iloa he eivät koe. Varmaankin he kantavat mukanaan aina epämääräistä tunnetta siitä, että kaikki ei ole kuten pitäisi. Todennäköisesti se on ulkomaalaisten, homojen tai vääräuskoisten vika. Itse sanoisin sen johtuvan siitä, että vihainen ja hämmentynyt ihminen on sisältä rikki ja sokea ja kuuro maailmalle ympärillään. Kuitenkaan kenellekään ei voi kertoa kuin sellaisia asioita, jotka he jo valmiiksi tietävät, sillä kaikki mikä haastaa oman ajattelun aiheuttaa vastarintaa. Eikä sellaista voi opettaa, minkä oppimiseen ei ole kykyä. Tämä ei tarkoita, että jotkut ovat korkeammalla kehitystasolla kuin toiset, vaan sitä että jokaisen on itse löydettävä oma tiensä, eikä kukaan voi sitä toisen puolesta tehdä.

Asioita kannattaa ajatella syvemmin, vaikka olisikin väärässä. Vaihtoehdot lisäävät vaihtoehtoja ja kenties jonain päivänä ymmärtää jotain todellista.

Uudet hyvät ajat

Naapuriblogissa olen mainostanut tulevaa teknologista vallankumousta, jossa maailma muuttuu tavoilla, jotka ovat ainutlaatuisia ihmiskunnan historiassa. Vuosisatojen ajan sukupolvelta toisella on siirtynyt käsitys, etteivät asiat muutu lopulta kovin paljon, vaikka ennen kaikki olikin paljon paremmin.Jo nykymaailmaa tarkastelemalla voi huomata, että asiat ovat muuttuneet paljon ja ne ovat muuttuneet nopeasti. Teknologian kannalta muutos ei ole ongelma, ihmisten kannalta saattaa ollakin. Vaikka muutoksen merkit ovat näkyvissä, silti vanhoilliset asenteet ja usko sivilisaation kehityksen lineaarisuuteen ovat edelleen vahvasti hengissä.

Itse olen ollut jo jonkin aikaa huolissani siitä, että minun suvussani on suurinpiirtein kaikki kansantaudit, poislukien sydänsairaudet, joihin ei tietääkseni ole kukaan lähisukulaiseni menehtynyt. Tiedostan kuitenkin sen, että ultraterveelliset elämäntavat ovat kaukana siitä mitä nyt vietän. Urheilu, lisäravinteet ja meditaatio ovat terveyteni tukipilarit, joiden avulla uskoisin eläväni tarpeeksi pitkään elääkseni ikuisesti. Itsekin pidin ajatusta kahjona, kun siihen ensi kerran joskus törmäsin. Kuitenkin maailmankuvani on sen jälkeen muuttunut. Nykyään pidän hyvin mahdollisena, että ihmiskunta onnistuu muuttamaan itsensä radikaalisti uuteen uskoon, ennen kuin kuluva vuosisata on puolessa välissä.

Tekisi mieli kuitenkin sanoa, että välillä on vaikea olla muutoksen kannalla. Useimmat kun elävät jonkinasteisen kohtalonuskon varassa eivätkä ole välttämättä edes ajatelleet, että me ihmiset olemme itse vastuussa siitä millainen tulevaisuus meitä odottaa. Tai ainakin siihen pisteeseen saakka, jossa teknologinen singulariteetti saavutetaan, minkä jälkeen asiat ovat ennustamattomia.

Reilut, vapaat ja onnelliset äänestäjät

Amerikan Yhdysvaltojen presidentti George W. Bush vaatii Kuubaan vapaita ja reiluja vaaleja. Suuria puheita mieheltä, joka vuoden 2000 presidentinvaaleissa julistautui vaalien voittajaksi, vaikka hävisi ne. Lukekaa wikipedian artikkeli ja vetäkää omat johtopäätöksenne.

Onko muuten vapautta ja demokratiaa, jos kerran neljässä vuodessa saa vapasti äänestää ihan ketä vain annetuista ehdokkaista? Ja miten poikkeaa demokratian ja vapauden vieminen pommien ja sotavoimien avulla siitä kansojan vapauttamisesta, jota Sosialististen Neuvostotasavaltojen liitto aikanaan harjoitti (vieläpä sattumalta samalla alueella)?

Kuubassa tapahtuu muutoksia, kun Castro jättää vallan, se on varmaa. Kuitenkin toivoisin, että muutokset ovat lähtöisin Kuuban kansasta, eivätkä USA:n suuryritysten hallintoryhmien mietinnöistä.