Jos se sanotaan televisiossa, sen täytyy olla totta

Hellurei ja hellät tunteet! Eräs tällä hetkellä pinnalla oleva tosi-TV ilmiö ovat erilaiset elämäntapaohjelmat. Niissä huonosti syövät, rumasti pukeutuvat ja rumissa asunnoissa asuvat "tavikset" riistetään elämästään ja stailataan ja tuunataan moderneiksi ikea-ihmeiksi, hyvinvoiviksi ja raittiiksi metroseksuaaleiksi, jotka loistavat hyvää oloa ja menestyksen ilmapiiriä ympärilleen.

Onhan mukavaa, että ihmiset jotka ovat juuttuneet elämään mukavaa elämää ja muutoksen pelossa jatkavat sitä sittenkin kun se ei enää ole mukavaa, autetaan eteenpäin. Lieveilmiönä on tietysti aina se, että jotka noita ohjelmia katsovat, alkavat kuvitella, että uusi kampaus, uusi sohvanpäällinen tai jokin muu ulkoinen seikka muuttaa elämän paremmalle tolalle ja poistaa päämäärättömyyden tunteen elämästä. Voi ollakin että niin juuri siinä käy, mutta voi olla että ei. Ongelmaksi muodostuvat ihmiset, jotka ottavat tehtäväkseen kanssaihmistensä pelastamisen itseltään. Television ihmetervehtymiset ovat lisänneet rutosti vettä terveysfasistien myllyyn.

Kun Juice Leskinen kuoli, jotkut sanoivat hänen tehneen itsemurhan elämäntavoillaan. Taiteilija ei välttämättä elänyt kuten fitnes-lehden kansikuvapoika, mutta hän eli sellaisen elämän, jonka oli itse valinnut. Varmasti hänelläkin oli kyky arvioida tekojensa seurauksia ja hakea apua ongelmiinsa, jos sellaisia tunsi itsellään olevan.

Raittius ja terveelliset ruokailutavat ovat hyviä asioita, liikunta on hyvä asia. Kaunis ja siisti koti on hyvä asia. Ilman muuta, mutta ei niistäkään nauti, jos niitä ei omasta halustaan hanki. Mitään ei pitäisi tehdä siksi, että se jonkun toisen mielestä on välttämätön hyvän elämän edellytys. Kun jopa syöminen muuttuu työlääksi ja elämästä tulee ilotonta siivoamista ja hikoilua, sitä on ihan yhtä sairas ja itselleen vieras kuin saippuasarjoja katsomaan jämähtänyt roskaruokaa ahmiva sohvaperuna, joka kokee elämänsä tyhjäksi ja merkityksettömäksi.