Kuolevainen, vapise tyhjyyden edessä!

Eilen sattui tapaus, joka oli omassa elämässäni ainutlaatuinen. Minua on yritetty käännyttää helluntailaiseksi, jehovantodistajaksi, mormoniksi, hare krishnaksi ja kauan sitten luterilaiseksi. Ensimmäistä kertaa koskaan minut yritettiin käännyttää muslimiksi. Islamfoonikot voivat lopettaa lukemisen tähän ja siirtyä myötämielisemmän seurakunnan pariin hymisemään. Karsastan tasapuolisesti kaikkia uskontoja, palvottiin niissä sitten isäm maata tai lentävää spagettihirviötä. Suvaitsen silti kaikkia näkemyksiä, niin kauan kun minulle suodaan sama ajattelun vapaus.

En tuntenut suurempaa närkästystä tämänkään uskiksen kanssa jutellessani, itse asiassa olin niin yllättynyt lajinvalinnasta, että jäin toviksi keskustelemaan arabialaista aksenttia tavoittelevan uhrimielisen nuoren käännynnäisen kanssa. Se mitä keskustelimme ja se miten minulle jäi tunne, että horjutin tahattomasti nuoren miehen vakaumusta, olkoon sivuseikka. Se mikä tapauksesta jäi mieleen oli jo joksikin aikaa unohtunut ihmetykseni siitä mihin ihmiset tarvitsevat uskontoa?

Nuori mies, joka jakoi opettavaisia lentolehtisiä, tuntui käsittävän asiat hyvin mustavalkoisesti. On olemassa maallinen yhteisö, jossa on pahuutta ja hengellinen yhteisö, jossa pelätään jumalan rangaistusta ja siksi eletään kunnolla. No, jo tästä että synti on niin kamala asia että syntisille pitää tehdä jotain mieluummin kuin mennä porukalla helvettiin, seuraa se että ihmiset, joilla ei ole mitään erityistä todistetta uskolleen kuin seurakunnan sisäinen tunne, alkavat uskon nimissä tehdä pahaa niille ihmisille, jotka eivät jaa heidän vakaumustaan. Muistaako kukaan homoliittoja vastustavien kristittyjen hihhulien polvirukoussession eduskuntatalon portailla? Luuletteko ettei siinä porukassa ole ketään, joka rukoilun osoittautuessa tehottomaksi ei olisi valmis ojentamaan jumalalleen auttavan käden poikkeavia syntisiä rankaisevan nyrkin muodossa? Tuleeko mitään mieleen kristitystä terroristista Norjassa?

Jos ei ole jumalaa kaikki on kuulemma merkityksetöntä ja turhaa. Itse en allekirjoita tätä. Hetki sitten olin nuorempi, elämä oli edessäni. Nyt se on käsillä, kohta se on mennyt. Sitten kuolen, katoan ja unohdun. Ennen syntymääni oli ikuisuus jolloin minua ei ollut, kuolemani jälkeen on suurempi ikuisuus jolloin minua ei ole. Tätä tyhjyyttä vasten, jossa ei asu hyvän- eikä pahantahtoista jumalaa jokainen elämän henkäys on ihme. Saatan kuolla huomenna tai tuhannen vuoden kuluttua. Sitä en voi tietää mistään. Siitä olen kuitenkin varma, että vaikka miten pyhiksi sanottaisiin ihmisten toiveajattelua, ei siitä silti tule totta. Rakas lukijani, sulje silmäsi ja sano itsellesi "minä olen kuolevainen ja katoavainen ihminen. Kaikki mitä olen tai tulen olemaan, on omissa käsissäni. Vastuu tekemisistäni ja tekemättä jättämisistäni on omissa käsissäni". Jos tunnet hyytävää kauhua ja haistat kadotuksen rikinkatkun sieraimissasi, jatka toki mihin tahansa tarpeelliseksi kokemaasi turvariepuun takertumista. Mutta älä tule tuputtamaan sitä samaa minulle, en tarvitse kainalosauvojanne, koska en ole rampa. Siedän sen tunteen että elämää ei ohjaa mikään korkeampi tarkoitus vaan maailma on juuri sellainen millaiseksi sen itse teemme.