Kerran ennenkin mietittyä

Fysiikan jalon tieteenalan nimi oli ennen luonnonfilosofia. Voisi olla edelleen, lueskellessa fyysikoiden julkaistuja mietteitä tulevat mieleen antiikin filosofit, jotka käyttivät matematiikkaa yhtenä ajattelutyönsä työkaluista. Nykyään tieteenala on edennyt kauas juuristaan, mutta periaatteessa samasta asiasta on edelleen kyse. Ihmisillä on halu kasvattaa ymmärrystään olemassaolosta ja maailmankaikkeudesta.

Ajankulkusuunta on eräs asia, joka jaksaa ihmetyttää. Matemaattisesti kun tilanteita voidaan tarkastella sekä ajassa eteen että taaksepäin. Yksinkertaisissa tapauksissa voidaan yhden mittauspisteen arvojen perusteella laskea muut arvot millä tahansa annetulla ajan hetkellä. Klassisen mekaniikan maailma on ajasta riippumaton. Mikä tahansa tapahtuma voi olla olemassa missä tahansa toisessakin ajassa, jos informaatio siitä on palautettavissa. Mietin onko jossain tosiaan olemassa valoon jäätynyt hetki, joka jatkaa matkaansa ikuisesti läpi suuren kosmoksen. Olisiko mahdollista, että se jokin mystinen alkulähde, josta kaikki alkoi, sisälsi jo valmiina kaikki tapahtumat, jotka tapahtuvat tai voivat tapahtua. Olisiko mahdollista, että vaikka meistä aika jättää, olemassaolomme on edelleen sidottu maailmankaikkeuden rakenteeseen.

Vähäpätöisinkin asia maailmassa olisi osa suurempaa käsittämätöntä ja ikuista kokonaisuutta.

On olemassa niin paljon mahdollisuuksia. Maailma on ihmeitä täynnä ja silti suurin osa ihmisistä ahdistuu vähäpätöisten ja ohimenevien ongelmien vuoksi. Siitäkin huolimatta, että olemme itse ne ongelmat keksineet ja nostaneet jalustalle.

Olisi upeaa joskus nähdä maailma, jossa ihmiset kannustaisivat toisiaan suuruuteen ja itsensä ylittämiseen. Sen sijaan, että säntäilisimme päättöminä riipimässä elantoamme sieltä mistä sen milloinkin kykenemme saamaan. Tiedän etten ajattele mitenkään ainutlaatuisia asioita, tiedän että moni muu on kokenut samat oivallukset ja kykenee ilmaisemaan ne siinä missä minäkin. Ihmettelen miksi he eivät sitä tee. Ihmettelen miksi en itsekään saa sanaa suustani, kuin joskus harvoin, kun tahdon puhua ihmeistä.