Koska sanat eivät riitä.

Sanat ja niiden merkitykset ovat muuttuvia, epäyhtänäisiä ja pieniä. Havainto synnyttää ajatuksen, joka pitäisi sitten välittää toisille, jotka eivät ole välttämättä tehneet samaa havaintoa.

Sanat ymmärtää voi kahdella tavalla, oikein ja väärin. Epäonnista on vain se, kun ymmärretään tahallaan väärin. Esimerkiksi steiner-pedagogiikassa käytettyjä "keijukaissatuja" ja leikkejä voidaan kutsua myös mielikuvaoppimiseksi ja psykodraamaksi, jotka ovat nykyään kovin edistyksellisiä opetusmetodeja. Saduissa ja tarinoissa on paljon enemmän kuin mitä ensivaikutelma antaa ymmärtää. Ne ovat väline, jolla aikoinaan kaikki tieto välitettiin sukupolvelta toisella.

Kun merkitykset eivät mahdu sanoihin pitäisi ajatella ja ymmärtää. Epäonnista on se, kun keskitytään näkemään kaikessa huonoimmat puolet ja oletetaan niiden painavan vaakakupeissa enemmän kuin hyvät puolet.

Sanat ovat liian pieniä, jotta kaikki merkitykset mahtuisivat niihin. Ne jotka luovat teorioita, ymmärtävät todellisuuden käyttökelpoisen mallin ja alkuperäisen todellisuuden eron. Ne jotka vain seuraavat sokeina ja humaltuneina omasta pätevyydestään eivät ymmärrä ja aiheuttavat ongelmia. Samaten ne jotka kuulevat vain jumalaisen julistuksen, mutta eivät koe sen alkuperää, aiheuttavat ongelmia. Ajatus pyhästä tieteestä, jonka avulla valaistuneet filosofit tutkisivat maailmaa, ei ole uusi.

Ehkä vika on sanoissa tai ymmärryksessäni. Tahtoisin nähdä ympärilläni enemmän edistystä. Edistys on väärä sana, mutta käytän sitä, kun ei parempaakaan ole. Wittgenstein sanoi "kieleni rajat ovat mieleni rajat", mutta vanhemmilla päivillään Wittgensteinkin ymmärsi, että kieli rajoittaa vain ajatustenvaihtoa eikä todellisuus ole riippuvainen kielestä. "Siitä mistä ei voi puhua, täytyy vaieta".