Kulttuuri on kuollut

Toisinaan tuntuu, että nykyään kaiken arvo mitataan rahassa. Kaikki mitä on olemassa pitää voida myydä että sillä on jotain arvoa. Lahjakkaan taiteilijan tunnistaa siitä miten paljon rahaa hänellä on ja menestyksen varma merkki on muhkea pankkitili. Raha on hyödyllinen väline, itsekin pidän siitä että rahalla voi ostaa sellaisia asioita, joita tahdon. Käytän huomattavan osan budjetistani joka vuosi harrastuksiini, jotka edistävät terveyttäni ja hyvinvointiani. Rahassa on myös helppo mitata asioiden arvoa, jos johonkin voidaan laittaa hintalappu se voidaan yleensä käsittää alusta loppuun eikä siinä ole mitään haastavaa tai monimutkaista. Opiskeluaikana minä ja muutama toveri kehitimme vaihtoehtoisen arvonmittaus järjestelmän, jonka perusyksikkönä oli kantapaikkamme tuopin hinta. Järjestelmä toimi loistavasti esimerkiksi jos kurssikirja oli arvoltaan vaikka kymmenen tuoppia, sen ostamista kannatti harkita vakavasti, sillä kopiokonekortti, jolla oleelliset osat sai itselleen maksoi vain puolitoista tuoppia.

On kuitenkin asioita, joiden arvoa ei voi mitata rahassa tai tuopeissa. Mikä on ihmisen arvo? Onko mitään tuottamaton juoponrenttu yhtä arvokas kuin vaikkapa tuottelias ja äärimmäisen taitava tekniikan tohtori? Kuinka paljon maksaa rakkaus, enkä tarkoita liiketoimintaa yrittäjähenkisten naisten ja miesten kanssa, vaan sitä aitoa hullaannuttavaa tunnetta, joka syttyy miehen ja naisen tai miehen ja miehen tai naisen ja naisen välille ja saattaa kestää jopa läpi koko elämän. Paljonko maksaa yksi päivä tervettä elämää, jos on kuolettavasti sairas?

Missä ovat filosofit konjakkilaseineen kirjastoissa? Missä ovat ne mielipuolisen tervejärkiset ihmiset, joiden ajatukset painavat niin paljon, että taivuttavat todellisuutta ympärillään? Kenties on vielä toivoa, sillä olen tavannut myös idealistisia markkinaliberaaleja, jotka ovat heränneet huomaamaan, että jonain tulevista vuosineljänneksistä heidän vitaalistatuksensa kääntyy pysyvään laskusuhdanteeseen, vaikka sitä kuinka diskonttaisi. Silloin ei ole enää tärkeätä se mitä suuria suunnitelmia ihmisellä on ja mitä kaikkea hän tekee ollessaan Tärkeä ja Menestyvä. Sen sijaan suureksi kysymykseksi nousee se mitä jää jäljellä, kun bisnesmoguli viimein heittää lusikan nurkkaan. Millaisen perinnön hän jättää lapsilleen ja lapsenlapsilleen. Millaista maailmaa hän oli rakentamassa. Kyynikko sanoo, ettei hyvinvointia riitä kaikille ja on turha edes yrittää. Näin on asia, jos jokaisen yksilön pitäisi saada kaikki materiaalinen hyvä mitä rahalla saa. Henkistä pääomaa kun voi köyhälläkin olla paljon, eikä hyvällä elämällä ja tavaran paljoudella ole välttämättä mitään tekemistä keskenään. Itse pidän tärkeimpänä sitä, että puitteet joissa me ihmiset elämäämme elämme ovat kunnossa. Ihmisten yhteinen vastuu toistensa ja ympäristönsä hyvinvoinnista ovat tärkeämpiä kuin mikään määrä urheiluautoja, kotiteattereita ja kalliita ulkomaisia viinoja.

Kouluissa opetetaan paljon hyödyllisiä käytännön taitoja, mutta hämäräperäinen ja näennäisesti mitään tuottamaton filosofia jää huomiotta, vaikka kaikki tiede kantaakin mukanaan filosofista historiaa, osassa tieteenaloista se tiedostetaan selvemmin kuin toisissa. Siitä huolimatta mikään koulutusohjelma tai oppiaste ei ilmoita tavoitteekseen filosofien kouluttamista. Minkään kurssin kuvauksessa ei lue, että tämän oppimäärän suoritettuaan opiskelija osaa vastata tyydyttävästi kysymykseen mikä tekee ihmisen elämästä arvokasta ja mikä meidän ihmisten osa on mittaamattoman suuressa ja välinpitämättömässä maailmankaikkeudessa. Päätä huimaavasta tiedon määrästä ja korkeatasoisesta opetuksesta huolimatta filosofeiksi edelleen synnytään ja me muut saamme tyytyä opettelemaan ulkoa johtopäätöksiä ja arovstuksia, jotka joku muu on tehnyt puolestamme. Joillekin se sopii, toisille ei.

Nyt on aika nousta koneen ääreltä ja tehdä jotain oikeasti.