Jumalaa tuskin on olemassa, mitä sitten?

Otsikko tässä postissa on häpeämätöntä hakukoneosumien kalastelua, sillä minulla on tästä asiasta käytävään keskusteluun sanottavaa. Vapaa-ajattelijoiden bussinkylkikampanja on herättänyt kiinnostusta mediassa ja vapaa-ajattelijat ovat identifioineet itsensä uskonnottomiksi, mikä toimittajien käytössä muodostunee pian synonyymiksi ateistille. Meitä uskonnottomia on kuitenkin moneen lähtöön ja uskallan jopa väittää, että suurin osa meistä kuuluu muodollisesti vielä kirkkoon, vaikkei sen oppi tai käytönnöt millään muulla kuin kulttuuriperintöömme kuuluvin tavoin heidän elämässään näy.

Itse olen uskonnoton, olen ollut jo useita vuosia. Elän uskonnottomassa perheessä, kuitenkin yhteiskunnassa jossa uskonnollisuus on vallitsevaa. En ole astunut papin eteen mennessäni naimisiin tai lapsiani kastaakseni. Uskonnottomilla ei ole vastaavaa yhteisöä tai tarvetta järjestäytyä kuin uskonnollisilla. Meillä on maallinen organisaatio ja omat sosiaaliset verkostomme, jotka hoitavat niitä toimia joita kehittymättöminä aikoina hoisivat varakkaat kirkot omien tarkoitusperiensä vuoksi.

Vapaa-ajattelijat saavat minun puolestani olla hekin uskonnottomia, mutta sen verran mitä olen ollut heidän kanssaan tekemisissä, en välitä tulla itse millään tavalla vapaa-ajattelijoihin yhdistetyksi. Olkaa te, vapaa-ajattelijat, sekulaareja humanisteja se sopii akateemisiin ajatusleikkeihinne paremmin leimaksi. Minun elämässäni uskonnottomuus ei liity väittelyihin tai tutkintojen suorittamiseen. Se on osa maailmankuvani muodostavia rajoja.

En ole myöskään agnostikko, koska kysymys jumalten olemassaolosta ei ole minulle millään tasolla ajankohtainen tai tärkeä. Enemmän kyse on siitä, että perustan elämäni siihen mitä itse havaitsen ja koen ja omista kokemuksistani vetämiini johtopäätöksiin, enkä siihen että joku ihminen tai kirjoitus kertoo minulle mitä pitäisi havaita, tuntea, ajatella ja kokea.

Tahdon jatkossakin käyttää itsestäni neutraalia ilmaisua uskonnoton, tulematta yhdistetyksi järjestöön jonka toimintaa tai ajatusmaailmaa en jaa tai koe tarpeelliseksi.