Se mikä minua harmittaa

Lupasin itselleni, että ajattelen positiivisesti, mutta toisinaan se on hankalaa. On huomattavasti helpompaa havaita se mikä ärsyttää kuin se mihin on tyytyväinen, kenties tässä on taustalla vuosia kehitetty typerä tapa ajatella, josta ei osaa luopua.
Minua harmittaa, näin vaalien alla, se että ihmiset ympärilläni elävät kuin kahvin, bensan tai jauhelihan hinnat olisivat tärkeintä mitä elämässä on. Puoleiden ja ehdokkaiden vaaliteemat pyörivät rahan ympärillä, kenellä pitäisi olla rahaa ja millaisia tarkoituksia varten. Rahaa rahaa rahaa, niin kuin maailma olisi tehty rahasta ja vain markkina-arvolla olisi merkitystä. Nämä ihmiset myisivät mummonsakin, jos hinnasta sovittaisiin.

Tärkeimmät asiat elämässäni ovat aina olleet sellaisia joiden arvoa ei rahassa voi mitata. Kun rakas isoisäni aikoinaan kuoli, ei menetyksen määrää voinut mitata rahassa. Kun poikani syntyi, saimme lahjan, jonka ostamiseen eivät riitä maailman eurot, jenit ja taalat yhteensä.

Me ihmiset elämme ihmeen keskellä. Jokainen päivä kun avaamme silmämme on täynnä mahdollisuuksia, täynnä mysteeriä ja mitä me teemme? Suljemme silmämme ja alamme miettiä joutavia. Elämä kuluu surressa ja murehtiessa. Elämä kuluu palvoessa turhia rituaaleja, jotka jonain päivänä muuttuvat hyväksi ja onnelliseksi elämäksi. Elämä kuluu ja hukkaamme lahjojamme, emme välitä ottaa osaa, emme välitä kehittyä ihmisinä, emme välitä kehittää lajiamme ja yhteisöämme. Moni joka haluaisi päätyy uskontojen piiriin, mikä olisi onni, jos uskonnot eivät opettaisi vain tapoja joilla vaimentaa omantunnon nalkuttava ääni joka alkaa soida kun silmät ummistetaan todellisuudelta ja vaivutaan joutavuuksiin.